maanantai 23. tammikuuta 2012

Paketissa

Eilen käytiin presidentinvaalien ensimmäinen kierros. Paavo Väyrynen ei tullut valituksi toiselle kierrokselle, joten kampanjointi on nyt tältä osin paketissa. Tulos on harmillinen, mutta sen kanssa on elettävä. Väyrysen finaalipaikka jäi 1,3% päähän. Vielä kesällä Väyrysen kannatus oli gallupeissa suunninpiirtein tuota samaa luokkaa. Eilen hänen kannatuksena oli 17,54%. Väyrysen kannatus oli myös enemmän kuin Keskustan kannatus kevään 2011 eduskuntavaaliessa. Tulos on näin tarkasteltuna erinomainen. Kampanja toi Keskustaan takaisin tekemisen meiningin, ilon ja yhtenäisyyden.

Jos jotakin positiivista yrittää tilanteessa nähdä, niin nytpähän puolueella säästyy ainakin rahat syksyn kunnallisvaalikampanjaan. Väyrynen palautti Keskustaan itseluottamuksen kevään jytkyn jälkeen ja saimme muistutuksen siitä, että Keskustalta halutaan edelleen Suomen itsenäisyyttä, koko Suomen ja kaikkien suomalaisten etuja ajavaa linjaa. Siitä olen iloinen ja Keskustan on mentävä nyt eteenpäin, muistaen sen aatteen kultaytimen.

Haavisto ja Niinistö ovat vastakkain toisella kierroksella. En ole päättänyt kumpaa äänestän. On myös mahdollista, että tiputan uurnaan tyhjän lapun, vaikka ymmärrän, kuinka kallisarvoinen jokainen ääni on. Omia periaatteitaan vastaan on vaikea toimia. Tyhjä lappu on periaatteitani vastaan, mutta niin on myös Kokoomuksen ja Vihreiden äänestäminen. Edessä on siis suuri kompromissi itseni kanssa, eikä tästä ole tällä erää mitään muuta kirjoitettavaa.

Kiitos ajankohtaisten vaalien ja harrastukseni, tästä blogista on tullut varkain poliittinen, vaikka tarkoitukseni oli kirjoitella tänne asioita laidasta laitaan. Siis nyt muutakin kuin politiikkaa...

Sen sijaan elämämme ei ole paketissa, vaan muuttolaatikoissa. Menossa on elämäni pisin ja seesteisin muutto. Saimme avaimet uuteen asuntoomme jo muutama viikko sitten ja olemme vieneet sinne hissukseen tavaroita. Samaan tahtiin, kun mieheni on kantanut kamoja sisään, olen järjestellyt tavarat kaappeihin. En ole ennen moista kokenut: muuttokaaosta ei ole. Vielä. Viikonloppuna alkaa muuttomme finaali, kun saamme käyttöön pakettiauton. Viemättä on vielä suurin osa tavaroista ja huonekaluista. Joten eiköhän tässä vielä kaaos saada aikaan.

maanantai 16. tammikuuta 2012

Kohtaloa uhmaten

Olen hieman taikauskoinen. Kohtaloa uhmatakseni, kävin äänestämässä perjantaina 13.päivä. Kenties äänestyslappuni katoaa postissa ja ääni meneekin harakoille eikä Väyryselle? Äänestyskäyttäytymisessä oli samaa uhmaa ja päättäväisyyttä kuin ehdokkaassani – vastoin ennalta määrättyjä oletuksia, puskin lastenvaunujen kanssa tuiskussa pitkin huonosti aurattuja kävelyteitä kohti Kauppakeskus Revontulen äänestyspistettä. Paavon kannatus oli kesällä 2011 vain muutaman prosentin luokkaa. Edes oman puolueen johto ei häntä kannattanut. Sitten tapahtui jotakin. Paavon kannatus nousi ja nousee edelleen.

Väyrysen kampanja on ollut erilainen kun muiden. Paavo on saanut taakseen laajasti koko keskustan kenttäväen, mutta myös muiden puolueiden kannattajia. Paavo on jaksanut tehdä jalkatyötä lähes jokaisessa Suomen kunnassa sekä lanseerannut yhden historian menestyneimmistä vaalituotteista, mukin. Paavo hauskuuttaa vaalitenteissä, mutta puhuu myös kovaa asiaa esimerkiksi ulkopolitiikasta.

Vaalikampanjat ovat mielenkiintoisia. On olemassa kolmenlaisia kampanjoita: epäonnistuneita, onnistuneita ja täydellisiä. Epäonnistuneessa kampanjassa ihmiset eivät innostu, ehdokas ei vakuuta, vaalimainokset ovat noloja ja äänimäärä jää kauas tavoitteesta. Onnistunut kampanja saa ihmiset innostumaan ehdokkaasta ja ehdokas vakuutta ja jää mieleen, mutta valituksi tuleminen on epävarmaa. Täydellisessä kampanjassa kaikki menee nappiin: ehdokas jää mieleen, vakuuttaa ja menee läpi, että heilahtaa.

Väyrysen kampanja on ollut tähän saakka onnistunut. Paavo innostaa, vakuuttaa, naurattaa ja jää mieleen. Naurattaminen ja innostuminen eivät kuitenkaan riitä. Ihmisten pitäisi myös äänestää Paavoa. Äänestyspäätös ei ole pieni päätös. Sitä ei kannata tehdä sen mukaan, kenellä on mieleen jäävimmät vaalituotteet. Äänestyspäätös pitää tehdä sen mukaan, kenen arvot ja ajatukset vastaavat niitä asioita, joiden mukaan haluaa tätä maata johdettavan.

Minä taivalsin 13. päivä perjantaina läpi tuulen ja tuiskun, jotta saan antaa äänen Paavolle. Lievästä taikauskosta huolimatta, uskon enemmän suomalaiseen vaalijärjestelmään. Uskon, että ääneni lasketaan Väyrysen hyväksi. Uskon, että hänen hyväkseen lasketaan myös satoja tuhansia muita ääniä ensi sunnuntaina. Uskon, että Väyrysen kampanjan nousujohteisuus jatkuu ja onnistuneesta kampanjasta tulee täydellinen. Vaikka sitten toisella kierroksellahan ne työt vasta alkavat...

maanantai 9. tammikuuta 2012

Prinsessaelämää ja Väyrystä

Sain joululahjaksi Laila Hirvisaaren Minä, Katariina -teoksen. Olen lukenut kirjaa ajatuksella nauttien: romaani on muhkea historiallinen teos, jonka kannet avattuani voin liidellä entisaikojen prinsessojen maailmaan. Teos on fiktiivinen, mutta perustuu historiallisiin henkilöihin. Tämän vuoksi en voi olettaa, että jokainen kirjan kohta on totta, vaikka kokonaisuus säilyneekin historiallisia tosiseikkoja noudattavana. Se ei kuitenkaan ole tutkimus, vaan Hirvisaari on kirjoittanut sen täysin Katariina II:n näkökulmasta.

Tämän tekstin tarkoitus ei ole olla kirjallisuusarvio. Kirja sivuaa teemoiltaan demokratiaa (tai paremminkin sen puutetta [jo] tuolloin) ja Venäjän kansan asemaa 1700 -luvulla. Venäjällä hallitsivat itsevaltiaat, joilla oli ympärillään suuri hoviväki, joka yritti liehitellä kunkin hallitsijan suosiota tavalla jos toisella. Kansan asema oli heikko. Menneitä muistelevan Katariina II:n suuri halveksunnan aihe on Ranskan suuri vallankumous vuonna 1789, koska sen tiimellyksessä mestattiin Maria-Antoinnette. En todellakaan kannata kuolemantuomiota, mutta kannatan demokratiaa. Ranskan vallankumouksella on joistakin brutaaleista piirteistään huolimatta ollut suuri vaikutus ihmiskunnan historiaan ja demokratian kehitykseen.

Pidän demokratiaa itseisarvona, koska sitä kautta jokaisella on samanarvoinen oikeus vaikuttaa asioihin. Suomessa on tämä on juuri nyt erityisen ajankohtaista: keskiviikkona 11.1. alkaa presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen ennakkoäänestys.Olen käyttänyt äänioikeuttani aina, kun se on ollut mahdollista. Kaksi kertaa olen ollut vaalien aikaan ulkomailla, eikä lähettyvillä ole ollut suurlähetystöä, jossa äänestää.

Tiedän, ketä äänestän. Annan ääneni keskustan Paavo Väyryselle. Olin kuuntelemassa häntä lauantaina 7.1. Lapin yliopiston vaalijuhlassa. Vakuutuin entisestään Väyrysen sopivuudesta presidentiksi, vaikka olinkin tehnyt äänestyspäätöksen jo aiemmin. Paavo on mielestäni paras ehdokas presidentiksi kolmesta syystä. Ensinnäkin hänellä on tahtoa. Välillä tuntuu, että ulkopuoliset ovat yrittäneet tehdä siitä miinuksen, että Väyrynen on jo kolmatta kertaa ehdolla. Minusta se kertoo palavasta halusta ja motivaatiosta hoitaa Suomen asioita. Toiseksi pidän Väyrysen teemoista. Hänen kokemuksensa ulkopolitiikasta, ja politiikasta ylipäätään, ovat vertaansa vailla. Paavon kestävän kehityksen ja henkisen puolen arvot ovat myös tähän aikaan sopivia. Kolmanneksi Paavo on yhtä aikaa sekä arvokas että hauska. Siihen eivät kaikki pysty!

Juhlassa Paavosta huokui presidentille kuuluva arvokkuus ja hän piti todella mielenkiintoisen puheen. Puheessaan Väyrynen käsitteli esimerkiksi kestävän kehityksen merkitystä sekä ihmiskuntapolitiikkaa. Ihmiskuntapolitiikalla Väyrynen tarkoittaa globalisaation hallintaa ja kaikkia niitä tekoja, joilla vaikutetaan esimerkiksi ruuan ja luonnonvarojen riittävyyteen myös tuleville sukupolville. Paavolla on todella ajankohtaisia ajatuksia globaaleista kysymyksistä, mutta jostain kumman syystä hänestä nostetaan esiin aina pelkkä euro-änkyryys. Väyrynen korosti olevansa myös Natoa vastaan näissä vallitsevissa olosuhteissa, minkä pystyn allekirjoittamaan täysin. Paavo puhui myös tuloerojen kasvusta sekä globaalina että Suomen sisäisenä ongelmana. Lisäksi hän puhui vielä aluepolitiikasta ja siitä kuinka tärkeää on pitää koko Suomi asuttuna. Esimerkiksi kuntien pakkoliitokset kaventavat suuressa määrin lähidemokratiaa ja heikentää kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksia. Nämä ovat kaikki asioita, joita pidän itse tärkeinä ja siksi äänestän Paavo Väyrystä.

Vaikka Suomessa demokratiaa pidetään niin selvänä asiana, että merkittävä osa kansalaisista jättää äänestämästä, sitä se kuitenkaan ole. Tästä minua muistuttivat hetket sohvalla Katariina II:n kanssa.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Vanhan vuoden aikaa ja uuden taikaa

On aika uuden vuoden. Uudessa vuodessa on aina jotakin taikaa ja jännitystä, joka saa odottamaan uutta vuotta uteliain mielin. Ihmismieli on sellainen, että uudesta vuodesta odotetaan vanhaa parempaa. Luonnollisesti teen itsekin niin, vaikka tällä kertaa se tulee olemaan haaste sille, joka elämäni kulusta päättää - sen verran mukavia raiteita vuosi 2011 kulki.

Kohta päivälleen vuosi sitten palasin töihin äitiyslomalta. Nautin töihin paluusta ja työnteosta ja puoleksi vitsillä sanoinkin meneväni töihin levähtämään. Kas kummaa töiden jälkeen olikin ikävä pientä puutavastenkävelijää. Kevään aikana opettelin perheen ja työelämän yhdistämistä. Olin onnekas kahdesta syystä: tytär jäi kotiin opiskelevan isänsä kanssa ja sain mahdollisuuden tehdä töitä aluksi osa-aikaisena, jolloin arki sujui vähemmillä stressaamisilla.

Kesällä käänsimme roolit mieheni kanssa toisin päin. Hän aloitti työt ja minä jäin kotiin pariksi kuukaudeksi. Oli nautinnollista viettää aikaa auringossa yhdessä lapsen kanssa. Miten ihanaa onkaan muistella hiekkakakkuleikkejä juuri nyt, kun on sydäntalvi. Elokuussa elämämme rytmi muuttui jälleen, kun lapsemme aloitti tarhan. Treenasin samoihin aikoihin ahkerasti juoksua, koska olin päättänyt toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni ja ylittää itseni juoksemalla puolimaratonin syyskuussa Levin Ruskamaratonissa.

Puolimaraton jäi edelleen haaveeksi, mutta osallistuminen Ruskamaratoniin ei. Juoksin yhdessä muutaman ystäväni kanssa reilun kympin mittaisen varttimaratonin. Päätin lyhentää matkaa, koska Levin reissun yhteydessä juhlimme polttareitani. Arvioin omaa kuntoani sen verran realistisesti, että tyydyin suosiolla kympin lenkkiin, koska kuntoa piti jättää myös polttarimeiningeille. Kahdenkympin lenkin jälkeen olisin ihan varmasti nukahtanut kuin tukki ja nukkunut seuraavaan aamuun.

Syyskuun puolessa välissä tapahtui vuoden ehdoton kohokohta: pappi sanoi "aamen" ja puhelimeen vastatessa piti opetalla sanomaan Karhu Ruokamon sijaan. Meidät vihittiin Rovaniemen pääkirkossa, josta lähdimme juhliin Posiolle. Häämme olivat idylliset maalaishäät kotikylälläni Karjalaisenniemellä perheen ja muutamien ystävien seurassa.

Syksyn jatkuessa viritimme mieheni kanssa uudelleen häiden suunnittelun alle jääneen "harrastuksen" ja kiersimme iltaisin ja viikonloppuisin auntoesittelyitä. Olemme asuneet reilun kaksi vuotta vuokralla kolmiossa Rovaniemen Kolmannessa kaupunginosassa. Alue on viihtyisä, mutta vuokran suuruus sellainen, että vuokraa maksaessa sydäntä vihloo. Olemme seuranneet suurella mielenkiinnolla Euroopan talouden kehitystä ja pohtineet asunnon ostoa. Tilanne on ollut ristiriitainen, sillä asunnon tarve on ollut suuri, mutta talousuutiset välillä hyvinkin synkkiä.

Teimme kuitenkin rohkean tulevaisuuteen katsovan ratkaisun ja ostimme vuoden päätteeksi rivitalokolmion. Onneksi pankeilla on nykyisin korkokattoja ja muita työvälineitä hillitsemään asuntovelallisen pelkoa taloustilanteen synkistyessä tai muun kriisin kohdatessa. Mikäli taas muut asumiskulut, kuten vesi ja sähkö, nousisi radikaalisti on vaikutus kukkaroon suunninpiirtein sama asuipa sitten vuokralla tai omassa. Ja jossakin ihmisen on aina asuttava.

Vuosi 2011 oli vaiherikas ja sisälsi kohdallani paljon onnea ja iloa. Odotan uutta vuotta uteliaana ja toivon sen olevan yhtä hyvä kuin edeltäjänsä. Ainakin se alkaa säpinällä, koska tammikuussa meidän perhe puuhaa muuttoa ja seuraa siinä samassa presidentinvaaleihin liittyviä väittelyitä.

Onnea vuodelle 2012!