Rovaniemen kaupunginhallitus päätti tänään äänin 8-7, ettei Muurolan lukiossa aloita yhtään uutta ryhmää ensi syksynä. Päätös sinetöi viimeviikkoisen koulutuslautakunnan päätöksen. Päätökset ovat valtuuston linjausten vastaisia ja kaupunginjohtaja Gardinilta olikin ryhdikäs veto tuoda asia vielä kaupunginhallituksen päätettäväksi.
Päätös on surullinen pienten lukioiden kannattajille. Pieni lukio on turvallinen oppimisympäristö ja sieltä saa helpommin yksilöllistä tukea. Muurolan lukion lakkauttamista on perusteltu sillä, että säästyvillä varoilla saadaan esimerkiksi koulupsykologeja ja kuraattoreja keskustan lukioihin. Minusta tämä on tarpeetonta vastakkainasettelua.
Lakkauttamista on myös perusteltu sillä, että lukion kehittämisohjelmat eivät ole lisänneet sen vetovoimaa. Muurolassa on järjestetty esim. 3D-kursseja. Lukiokoulutuksen erikoistuminen pitää olla tarpeeksi laajaa, jotta se on vetovoimaista. Muurolassa ei ole näin ollut. Kenties jatkuvien lakkautushuhujen varjossa laajempaan erikoistumiseen ei ole uskallettu panostaa. Lyseonpuiston IB -lukio ja Ounasvaaran urheilulukio vetävät aivan eri tavalla väkeä ja ne ovatkin merkittäviä toisen asteen oppilaitoksia Rovaniemellä. Omaa identiteettiään hakeva nuori tarvitsee vaihtoehtoja peruskoulun jälkeen. Siksi on tärkeää, että Rovaniemellä on laaja tarjonta lukio- ja ammatillista koulutusta sekä sisällön että kokonsa puolesta.
Olin mukana koulutuslautakunnan varajäsenenä viime lokakuun kokouksessa, jossa lautakunta päätti asettaa uudelleen asetteluun lukioiden kehittämisohjelman. Taustalla oli nimenomaan pelko Muurolan lukion lakkauttamisesta. Äänestin kehittämisohjelman uudelleen laadinnan puolesta ja puolustin Muurolan lukiota.
Olen samaa mieltä edelleen. Pienen lukion kasvattina minun on helppo puolustaa Muurolan lukiota. Nyt näyttää kuitenkin vahvasti siltä, että Muurolassa ei lauleta tulevaisuudessa Gaudeamusta. Tämä päätös on keskittämistä ruohonjuuritasolla.
maanantai 27. helmikuuta 2012
maanantai 20. helmikuuta 2012
Syrjässä on hyvä olla
Keskiviikko 8.2.2012 jää historiaan ”mustana keskiviikkona”. Samana päivänä esitettiin puolustusvoimien kuuden joukko-osaston lakkauttamista hallituksen toimesta, valtiovarainministeriön kuntaosasto esitteli oman esityksensä uudeksi kuntakartaksi ja kuin siunauksena kehä kolmosen ulkopuolisen alueen näivettämiseksi Nokia ilmoitti sanovansa Salosta yli 1000 ihmistä irti.
Surullista. Moni jää ilman työpaikkaa. Moni elää epävarmuudessa. Moni käy sanasotaa Facebookissa ja muualla sosiaalisessa mediassa. Pikkukylien huoltoasemien kahvipöydissä riittää taivasteltavaa. Tekstaripalstoilta eivät lopu ainakaan viestit.
Ei voi olla sattumaa, että kaikki kolme vaikeaa asiaa tuodaan julki samana päivänä kolme päivää presidentinvaalien jälkeen. Kokoomusjohtoinen hallitus ei uskaltanut tuoda kipeitä asioita julkisuuteen ennen vaaleja, koska Niinistön voitto oli sille tärkeä. Varaa kyllä olisi ollut – olihan gallupit sen verran suosiollisia Niinistölle. Kuitenkaan ajankohdasta riippumatta asiat eivät olisi muuttuneet.
Keskusta oli kahdeksan vuotta hallituksessa. Tuona aikana lakkautettiin monta kyläkoulua keskustajohtoisissa kunnissa. Hallitus ei sinällään voi vaikuttaa kyläkoulujen asemaan. Vertauksellani haen sitä, että kahdeksan vuoden aikana aluepolitiikka ei valitettavasti ollut niin hyvää kuin se olisi voinut olla. Kuitenkin Keskusta yritti tehdä edes jotakin maakuntien eteen. Esimerkiksi lääkelaitos päätettiin siirtää Helsingistä Kuopioon ja Rovaniemellä perustettiin Hallinnon tietotekniikkakeskus.
Vaikka Keskustan hallistusaikaista aluepolitiikkaa on kritisoitu, voittaa se kyllä mennen tullen tämän nykyisen. Nykyisellä hallituksella näyttää olevan ainoana intrsessinä tyhjentää Suomi reuna-alueilta ja sulloa suomalaiset metropoliin. En ymmärrä sitä - se tuntuu pahalta. Esimerksi Lappi on monelle ihan jotain muuta kuin bilepaikka. Se on paikka rauhoittua. Se on paikka, jossa kasvaa juuret.
Minä pidän Helsingistä. Tulin sieltä viimeksi eilen. Meillä täällä Lapissa sanotaan, että Helsingissä on kiva käydä, mutta vielä kivempi tulla takaisin. Ja niin se kyllä on. Helsinki on Suomen taloudellinen veturi ja pääkaupunki. Ei sitä pidä väheksyä. En vain ymmärrä sitä, että väestö halutaan asuttaa Helsinkiin kuin väkipakolla samalla kun asuinkustannukset nousevat ja luokkakoot kasvavat kouluissa. Samaan aikaan maakunnissa kehitys on päinvastaista.
En kuitenkaan suostu kuuntelemaan väitteitä, jonka mukaan pääkaupungin asukkaat elättävät maakuntien väestön. Imagollisesti Suomi tunnetaan Lapista. Tämä tuo paljon matkustajia ja rahaa sekä Lappiin että muuhun Suomeen. Tätä imagohyötyä vain on vaikea tutkia.
Ajatteluni lähtee siitä, että ihmisellä pitää olla mahdollisuus valita paikka, jossa asuu ja josta on mahdollista saada toimeentulonsa. Se on valinnanvapautta ja tasa-arvoa. Se voi olla toiselle syrjäinen pieni kylä ja toiselle Kruunuhaka Helsingissä. Tokihan ei ole olemassa mitään lakia, joka kieltäisi asumisen siellä missä tahtoo. Asenneilmapiiri on kuitenkin menossa siihen suuntaan, että elinolosuhteet maakunnissa tehdään mahdollisimman vaikeiksi. Siitä helmikuun kahdeksas on esimerkkinä karulla tavalla.
Minusta maakunnisssa ja syrjäseuduilla on elämisen meininkiä. Kuitenkin ymmärrän, jos joku on onnellinen pääkaupunkiseudulla. Kyse on valinnoista. Ja Helsinkihän se tässä maassa syrjässä on, jos karttaan katsotaan.
Surullista. Moni jää ilman työpaikkaa. Moni elää epävarmuudessa. Moni käy sanasotaa Facebookissa ja muualla sosiaalisessa mediassa. Pikkukylien huoltoasemien kahvipöydissä riittää taivasteltavaa. Tekstaripalstoilta eivät lopu ainakaan viestit.
Ei voi olla sattumaa, että kaikki kolme vaikeaa asiaa tuodaan julki samana päivänä kolme päivää presidentinvaalien jälkeen. Kokoomusjohtoinen hallitus ei uskaltanut tuoda kipeitä asioita julkisuuteen ennen vaaleja, koska Niinistön voitto oli sille tärkeä. Varaa kyllä olisi ollut – olihan gallupit sen verran suosiollisia Niinistölle. Kuitenkaan ajankohdasta riippumatta asiat eivät olisi muuttuneet.
Keskusta oli kahdeksan vuotta hallituksessa. Tuona aikana lakkautettiin monta kyläkoulua keskustajohtoisissa kunnissa. Hallitus ei sinällään voi vaikuttaa kyläkoulujen asemaan. Vertauksellani haen sitä, että kahdeksan vuoden aikana aluepolitiikka ei valitettavasti ollut niin hyvää kuin se olisi voinut olla. Kuitenkin Keskusta yritti tehdä edes jotakin maakuntien eteen. Esimerkiksi lääkelaitos päätettiin siirtää Helsingistä Kuopioon ja Rovaniemellä perustettiin Hallinnon tietotekniikkakeskus.
Vaikka Keskustan hallistusaikaista aluepolitiikkaa on kritisoitu, voittaa se kyllä mennen tullen tämän nykyisen. Nykyisellä hallituksella näyttää olevan ainoana intrsessinä tyhjentää Suomi reuna-alueilta ja sulloa suomalaiset metropoliin. En ymmärrä sitä - se tuntuu pahalta. Esimerksi Lappi on monelle ihan jotain muuta kuin bilepaikka. Se on paikka rauhoittua. Se on paikka, jossa kasvaa juuret.
Minä pidän Helsingistä. Tulin sieltä viimeksi eilen. Meillä täällä Lapissa sanotaan, että Helsingissä on kiva käydä, mutta vielä kivempi tulla takaisin. Ja niin se kyllä on. Helsinki on Suomen taloudellinen veturi ja pääkaupunki. Ei sitä pidä väheksyä. En vain ymmärrä sitä, että väestö halutaan asuttaa Helsinkiin kuin väkipakolla samalla kun asuinkustannukset nousevat ja luokkakoot kasvavat kouluissa. Samaan aikaan maakunnissa kehitys on päinvastaista.
En kuitenkaan suostu kuuntelemaan väitteitä, jonka mukaan pääkaupungin asukkaat elättävät maakuntien väestön. Imagollisesti Suomi tunnetaan Lapista. Tämä tuo paljon matkustajia ja rahaa sekä Lappiin että muuhun Suomeen. Tätä imagohyötyä vain on vaikea tutkia.
Ajatteluni lähtee siitä, että ihmisellä pitää olla mahdollisuus valita paikka, jossa asuu ja josta on mahdollista saada toimeentulonsa. Se on valinnanvapautta ja tasa-arvoa. Se voi olla toiselle syrjäinen pieni kylä ja toiselle Kruunuhaka Helsingissä. Tokihan ei ole olemassa mitään lakia, joka kieltäisi asumisen siellä missä tahtoo. Asenneilmapiiri on kuitenkin menossa siihen suuntaan, että elinolosuhteet maakunnissa tehdään mahdollisimman vaikeiksi. Siitä helmikuun kahdeksas on esimerkkinä karulla tavalla.
Minusta maakunnisssa ja syrjäseuduilla on elämisen meininkiä. Kuitenkin ymmärrän, jos joku on onnellinen pääkaupunkiseudulla. Kyse on valinnoista. Ja Helsinkihän se tässä maassa syrjässä on, jos karttaan katsotaan.
tiistai 7. helmikuuta 2012
Pakkasella
Muutimme uuteen kotiin reilu viikko sitten. Koti on ihana, vaikka osittain vielä kesken. Erityisen ihastunut olen ominaisuuteen, jota en kotia etsiessä älynnyt edes toivoa. Meillä on takka. Olen siihen täysin ihastunut. Pakkanen on paukkunut ja takalle on ollut käyttöä. Puilla lämmittäminen on edullista, luonnon kannalta järkevää ja kaiken lisäksi tunnelmallista. Superbonuksena voi vielä fiilistellä ja paistaa takassa makkarat.
Ihminen valittaa yleisesti säästä, vaikka se on asia johon ei suoranaisesti voi tässä hetkessä vaikuttaa – pitkässä juoksussa kylläkin. Jos aamulla on pakkasta -35 *c, ei lämpötilalle voi tehdä juuri mitään saman päivän aikana, mutta onneksi omiin toimintoihinsa ja pukeutumiseensa voi vaikuttaa. Täällä Napapiirillä osataan elää säällä kuin säällä, eikä koko yhteiskunta pysähdy sen vuoksi.
Minua huvitti aikoinaan vaihto-oppilaana Walesissa, kun opettajat kertoivat, että lasten ei tarvitse mennä kouluun pienelläkään lumisateella. Tosin itsekin olen ollut koulusta kerran pois talven sääoikkujen takia. Olin lukion toisella, kun pakkasta oli pari päivää -40*c. Asuimme syrjäkylällä ja meidän suunnan koulubussi oli niin vanha, että oli hyvin epävarmaa säilyisikö se ajokunnossa koko reittinsä. En halunnut mennä kylmään seisomaan sisareni kanssa vain varan vuoksi. Laskeskelimme, että on hyvin todennäköistä, että bussi jää välille ennen meidän taloa. Taisimme olla siitä jopa täysin varmoja. Niin me sitten saimme äidin soittamaan luokanvalvojille. En muista, miten bussille kävi, mutta me saimme luvallista poissaoloa päivän tai kaksi.
Mutta meidän perheessä tämä pakkasen pelko ei ole kuitenkaan levinnyt kaikkiin. Veljeni kertoi tänään Facebookissa tehneensä halkoja. Kotipuolessa oli tänäänkin pakkasta yli -30’. No, jonkun niitä puitakin on sinne takkaan tehtävä.
Ihminen valittaa yleisesti säästä, vaikka se on asia johon ei suoranaisesti voi tässä hetkessä vaikuttaa – pitkässä juoksussa kylläkin. Jos aamulla on pakkasta -35 *c, ei lämpötilalle voi tehdä juuri mitään saman päivän aikana, mutta onneksi omiin toimintoihinsa ja pukeutumiseensa voi vaikuttaa. Täällä Napapiirillä osataan elää säällä kuin säällä, eikä koko yhteiskunta pysähdy sen vuoksi.
Minua huvitti aikoinaan vaihto-oppilaana Walesissa, kun opettajat kertoivat, että lasten ei tarvitse mennä kouluun pienelläkään lumisateella. Tosin itsekin olen ollut koulusta kerran pois talven sääoikkujen takia. Olin lukion toisella, kun pakkasta oli pari päivää -40*c. Asuimme syrjäkylällä ja meidän suunnan koulubussi oli niin vanha, että oli hyvin epävarmaa säilyisikö se ajokunnossa koko reittinsä. En halunnut mennä kylmään seisomaan sisareni kanssa vain varan vuoksi. Laskeskelimme, että on hyvin todennäköistä, että bussi jää välille ennen meidän taloa. Taisimme olla siitä jopa täysin varmoja. Niin me sitten saimme äidin soittamaan luokanvalvojille. En muista, miten bussille kävi, mutta me saimme luvallista poissaoloa päivän tai kaksi.
Mutta meidän perheessä tämä pakkasen pelko ei ole kuitenkaan levinnyt kaikkiin. Veljeni kertoi tänään Facebookissa tehneensä halkoja. Kotipuolessa oli tänäänkin pakkasta yli -30’. No, jonkun niitä puitakin on sinne takkaan tehtävä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)