Koko alkaneen huhtikuun Keskusta on täyttänyt otsikot ja ajankohtaisohjelmien porinapöydät. Mari Kiviniemi ilmoitti 1.4., ettei pyrikään Rovaniemen puoluekokouksessa toiselle puheenjohtakaudelle. Luulin asiaa ensin aprillipilaksi. Uutinen on ollut yllätys kaikille politiikkaa seuraaville suomalaisille.
Välittömästi Kiviniemen ilmoituksen jälkeen alkoi möykkä Keskustan alamäestä, kriisistä ja riitelystä. Keskusta on ollut nosteessa presidentinvaaleista saakka ja se konkretisoitui helmikuun YLE:n gallupissa 17,7% kannatuksena ja toiseksi suurimman puolueen sijana. Maaliskuuhun mennessä kannatus oli laskenut yhden prosentin ja SDP kipusi hopeapallille. Puolueen kannatus on laskenut hieman, mutta ei mitenkään radikaalisti. Maaliskuun kannatus on suurempi kuin tammikuussa, jolloin se oli 15,6%. Se on enemmän kuin vuosi sitten eduskuntavaaleissa, jolloin Keskustaa äänesti 15,8%. Sitä paitsi maaliskuun gallupluvut mahtuvat virhemarginaaliin.
Väyrynen analysoi eilen A-Studiossa, että Keskusta on kriisissä, jonka vuoksi Kiviniemikin jättää tehtävänsä jo kahden vuoden jälkeen. Kiviniemen vetäytyminen johtunee suureksi osaksi tuen puutteesta. Keskustan kriisi on totta. Kriisi on jatkunut jo pitkään ja on ties kuinka mones laatuaan. En pidä sitä kuitenkaan pelkästään huonona asiana: kriisi johtaa parhaimmillaan kehittymiseen. Yhteiskunta muuttuu niin nopeasti, että puolueiden on muututtava ja kehityttävä jatkuvasti. Keskustalaisten pitäisi kehittää itse puoluetta, eikä vuosi toisensa jälkeen itkeä mediassa kuinka huonosti meillä menee.
Samassa ohjelmassa puolueen varapuheenjohtaja Tuomo Puumala julisti, että keskustalaisten on lopetettava riitely. Riitely ei ole mukavaa, mutta ihmettelen mitä riitelyä Puumala tarkoittaa? Puolueessa on ollut ristiriitoja ja erilaisia kuppikuntia, mutta silti Puumalan lausunto oli yliampuva. En ole kokenut, että keskustalaiset on pahansuopia tappelevia paukapäitä. Keskustalaiset ovat toki keskenään välillä eri mieltä ja sanankäänteet ovat välillä värikkäitäkin. Elävään kansanliikkeeseen saa kuulua erilaisia mielipiteitä ja erilaisia ihmisiä. Se on meidän rikkaus. On demokratiaa, että kaikki puolueessa saavat sanoa mielipiteensä. Tämä pitäisi pystyä tekemään ilman, että leimataan riitelijäksi.
Jään odottamaan mielenkiinnolla, ketä Keskustan puheenjohtajaksi pyrkii. Eilisessä A-Studiossa Väyrynen ja Pekkarinen puolustivat ehdokkuuttaan. Molemmat pärjäsivät hyvin ja molemmista olisi puheenjohtajaksi. En ymmärrä puhetta puheenjohtajan iästä: puolueen säännöissä ei sanota, minkä ikäinen puheenjohtajan pitää olla. Jotta puolue olisi yhtenäinen, puoluejohdossa pitää olla eri ikäisiä ja eri keskustalaisuuden vivahteita edustavia miehiä ja naisia. Naisia ja miehiä, jotka ovat kotoisin ympäri Suomea. Keskustalaiset ovat erilaisia ja puoluejohdon pitää edustaa koko kannattajakuntaa.
Olen kokenut suurta iloa alkuvuodesta ollessani keskustalainen. Oppositiopolitiikka on ollut näkyvää ja hyvää. Ajankohtaisista asioista erityisesti kuntauudistus ja kodinhoidontuki ovat olleet Keskustan peruskauraa. Ne ovat olleet asioita, joiden kautta meidän on ollut luontevaa saada luottamusta takaisin. Siksi ihmettelenkin, että miten ihmeessä meillä menee muka taas niin kamalan huonosti. Kiviniemi osoitti hyvää johtajuutta aprillipäivän ilmoituksellaan: hyvä johtaja perääntyy, jos kokee, ettei ole onnistunut. Ei Kiviniemen vetäytyminen tarkoita, että olisimme tuhon partaalla. Se on mahdollisuus.
