Elämänmakuisia hetkiä

Kirjoitan tätä junassa matkalla Helsingistä Rovaniemelle. Olin tiistaista perjantaihin työmatkalla ja perjantaina käänsin reissun luonteen minilomaksi perheen kanssa. Aikaisempiin Helsingin matkoihin verrattuna matka siis erosi siinä mielessä, että nyt olemme olleet matkalla koko perheen voimin. Kun mukana on pieni lapsi, ei matkallakaan pääse koko ajan rentoutumaan, eikä tylsistymään. Matka on sisältänyt samat arjen rutiinit iloineen ja suruineen kuin kotonakin. Tämäkin reissu sisälsi monia elämänmakuisia hetkiä.

Elämänmakuinen hetki numero 1: Lapsi ei suostu nukkumaan yöjunassa. Lopulta lapsi nukahtaa ensin kiukuteltuaan tunnin ja huudettuaan toisen tunnin. Vanhempana ajattelet, kuinka huuto raikaa koko vaunun läpi ja yrität saada lapsen mielenkiinnon kiinnittymään oikeasti tosi tylsiin juttuihin. ("Katso ikkunasta näkyy talo!") Yritäpä siinä sitten ajatella parivuotiaan näkökulmasta, kuinka mielenkiintoinen paikka juna on. Nukuttu aika junassa on suorastaan hukkaan heitettyä rahaa. Tämän hetken saimme kokea heti tulomatkalla. Onneksi nyt paluumatkalla nukahtaminen ei tuottanut mitään ongelmia. 

Elämänmakuinen hetki numero 2: Hississä voi painaa nappia ja se pitää tehdä itse. Tyttäremme ei ole koskaan asunut hissillisessä talossa ja siksi hissit ovat hänestä jännittäviä paikkoja. Hissillä matkustamisen kruunaa se, kun hän pääsee painamaan itse nappia. Kuulostaa huvittavalta, mutta oikeastaan ymmärrän tytärtäni täydellisesti. Lapsuudessani Posiolla oli yksi hissi ja se sijaitsi virastotalolla. Oli juhlaa päästä äidin kanssa Verotoimistoon - ja hissiin! En ole suinkaan ainut 1980 -luvun posiolaislapsi, joka muistaa lapsuudestaan saman. Olemme monesti nimittäin muistelleet asiaa ystävieni kanssa.

Elämänmakuinen hetki numero 3: Korkeasaaressa asuu oikeita eläimiä. Arjesta poikkeava asia tällä matkalla oli perjantai-illan Korkeasaaren retki. Se oli elämys meille kaikille. Oli harmillista, että pikkupanda ja monet muut eläimet olivat piilossa nukkumassa, mutta onneksi näimme muutamia eläimiä. Sattuneesta syystä odotimme kovasti karhujen näkemistä ja nallet köllöttelevätkin sopivasti yleisön edessä.

Oikean karhun näkeminen on jotenkin vaikuttavaa, vaikka sen näkisikin eläintarhassa. Lähtiessämme jo pois päin Korkeasaaresta, kohtasimme retkemme hienoimman hetken. Riikinkukkokoiras oli levittänyt upean pyrstönsä koko komeuteensa ja liehitteli naarasta. Näytelmä oli sekä koominen että mykistävä. Elämänmakuinen hetki, todellakin.

Vaikka kyseessä olikin suurimmaksi osaksi työmatka, oli viikonloppu niin rentouttava, että tästä jaksaa hyvillä mielin pitkälle kesään. Eilen kävimme mieheni kanssa kahdestaan mm. Tamminiemessä ja Kansallismuseossa Suomi Finland 1900 -näyttelyssä. Molemmat ovat tutustumisen arvoisia paikkoja. Olen halunnut käydä aina Tamminiemessä ja nyt siihen tuli oiva tilaisuus siskoni asuessa kävelymatkan päässä. Tamminiemi on juuri kunnostettu ja sieltä on avattu yleisölle aiemmin suljettuja paikkoja. Erityisen herttainen oli Kekkosten keltainen 1970 -luvun keittiö. Kansallismuseon näyttely on läpileikkaus 1900 -luvun elämästä Suomessa.  Se kuvaa arjen historiaa ja oli siksi mielestäni mielenkiintoinen. Olin hieman pettynyt siihen, että 1980- ja -90 -luvut oli kuvattu lähinnä muutamalla kännykällä ja tietokoneella. Odotin jotain neonvärisiä verkkarteita, kreppirautaa ja Dingon levyjä. Muista vuosikymmenistä oli varsin kattavat esineistöt. Ehkä elämänmakuisimmat olivat aito huussi ja Kupla vuodelta 1966. Jälkimmäisellä pääsi leikisti ajelulle aitoon maalaismaisemaan. Feikkiä, mutta silti niin elämänmakuista.