Nuorten asia on aina ajankohtainen

Nuorten  asiat nousevat usein vaalien aikaan esiin poliittisissa juhlapuheissa. Niin on käynyt nytkin. En tiedä, oliko täysi sattuma, että presidentti Niinistön ”Ihan tavallisia asioita” - kampanja julkaistiin juuri näin kunnallisvaalien alla.

On hyvä, että nuorten asiat puhuttavat vaaleissa. Niiden soisi muuttuvan teoiksi vaalien  välillä. Nuoret tarvitsevat terveitä harrastuksia, jotka vahvistavat itsetuntoa. Lisäksi nuoret tarvitsevat työtä, jolla oppia omatoimisuutta ja vastuuta.

Nuorten syrjäytymiskierre on katkaistava, mutta sepä ei olekaan mikään helppo temppu. Niinistön kampanjaa on kritisoitu, mutta sen ydin onkin siinä, että nuoret tarvitsevat arjen asiat kuntoon. Tarvitaan kotiintuloajat, selkeät säännöt ja kuuntelijan huolien keskelle.

Lappilainen uutisoi tänään, että Rovaniemi on saamassa nuorisokeskuksen. Eilisessä nuorisolautakunnan kokouksessa kuulimme hankkeen esiselvitystä. Olemme vielä kaukana siitä, että rahat varataan kaupungin budjettiin. En usko, että niitä varataan ainakaan vuoden 2013 budjettiin tässä taloudellisessa tilanteessa. Toivoa sopii, että nuorisokeskukseen varatut rahat olisivat jo seuraavassa budjetissa.

Nuorisokeskus olisi erittäin tarpeellinen ja toisi nuorten parissa toimivat saman katon alle. Kaupungissamme toimii jo hieman samalla periaatteella Korkalonkadulla Perhepalvelukeskus. Sieltä löytyy mm. neuvola, perhetyö ja avoin päiväkoti. Olen itsekin käynyt monet kerrat avoimessa ja saanut sieltä iloa arkeen.

Samoin nuorisokeskuksessa voisi olla esim. tavattavissa nuorisotyöntekijät, sosiaalitoimiston edustus, TE –toimiston edustus, järjestöt ja eri harrastusmahdollisuuksia.  Tämä kaikki tukee moniammatillista ja asiakaslähtöistä työtä. Tärkeintä on, että nuorella on yksi paikka, josta hän löytää palvelut eikä hänen tarvitse juosta luukulta luukulle. Toivon todella, että Rovaniemen nuorisokeskus toteutuu seuraavalla valtuustokaudella.

Valinnanvapautta perheille

Kodinhoidon kuntalisästä on tulossa Rovaniemellä yksi tärkeimmistä vaaliteemoista, vaikka se on päätetty vakinaistaa jo 1.8.2011 alkaen. Kaupungin talous on painumassa useita miljoonia miinukselle tänä vuonna ja Rovaniemi-lisän vastustajat pitävät mielellään yhtenä syynä juuri Rovaniemi-lisää.

Rovaniemi-lisän vakinaistamista voi pitää tuhlauksena ja vastuuttomana päätöksenä, koska se ei ole vähentänyt päivähoidon tarvetta toivotulla tavalla. Minä näen siinä myös vastuullisuutta. Arvostelijat eivät ole huomanneet pohtia, kuinka täynnä päivähoitopaikat olisivat ilman kuntalisää. On tärkeää muistaa, että lasten määrä on kasvanut odotettua enemmän. Kuinka monta päiväkotia pitäisi rakentaa ilman Rovaniemi-lisää, kun paine päivähoitopaikkojen lisäämiseen on nytkin suuri?

Perheillä on erilaisia tarpeita. Siksi perheet tarvitsevat valinnanvapautta lasten päivähoidon järjestämiseen. Yksi haluaa hoitaa lapsensa kotona. Toinen haluaa viedä lapsensa kunnalliseen päivähoitoon. Kolmas löytää sopivan ratkaisun yksityisestä päiväkodista. Palvelusetelin avulla kuntalaiset voivat hankkia palveluita yksityiseltä palveluntuottajalta.

Minulla oli ilo osallistua varajäsenenä koulutuslautakunnan kokoukseen 19.6.2012, jossa päätettiin yksimielisesti ottaa käyttöön päivähoidon palveluseteli viimeistään 1.8.2013 lukien. Siksi onkin kummallista, että Kokoomuksen Tuomas Stöckel ehdottaa mm. blogissaan yksityisen perhepäivähoidon palvelusetelin ja palvelurahan käyttöönottoa myös Rovaniemellä. Asiasta on onneksi jo päätetty, joten voimme olla iloisia siitä, että perheillä on jatkossa valinnanvapautta. Kun Rovaniemi-lisän annetaan olla voimassa, valinnanvapautta riittää vielä enemmän.

Ehdolla

Osallistuin tänään Rovaniemen Keskustan ylimääräiseen kokoukseen, jossa hyväksyttiin ehdokaslista. Listalla on vielä tilaa, mutta kokonaistilanne on erittäin hyvä. Nuoria, 18–29 -vuotiaita, on ehdolla 15, mikä on erittäin hyvä määrä.

Olen yksi ehdokkaista. Lupauduin ehdokkaaksi alun perin jo alkuvuodesta. Ollakseni rehellinen, olin kesällä hyvin lähellä perua ehdokkuuteni. Lopullisen päätöksen teinkin vasta loppukesästä. Syynä jahkailuun on kasvava vatsan seutu. Toisen lapsemme on määrä syntyä marraskuussa. Jopa 1980 -luvulla syntyneet ovat vihjaisseet minulle, että pitäisikö asiat pistää tärkeysjärjestykseen.

Valehtelisin, jos väittäisin, että en ole pohtinut luottamustoimien ja perheen yhdistämistä. Totta ihmeessä olen. Jossain mielessä Suomen asenteet ovat vuosikymmenien takaa, koska naisen täytyy selitellä sellaisia asioita kuin työn ja perheen yhdistäminen ja työn ja luottamustoimien yhdistäminen. Olen toki saanut myös kannustavaa palautetta. Viimeksi tänään kunnallisjärjestön kokouksessa eräs vanhempi rouvashenkilö rohkaisi ja se tuntui tottakai hyvältä.

Pohdinnoista huolimatta, päädyin kuitenkin ehdokkuuteen. En vallanhimosta, enkä siksi, että pääsisin keskipisteeksi. Kummastakaan en edes erityisemmin pidä. Politiikassa valta on aina vain lainassa ja pidän enemmän taustalla vaikuttamisesta. Olen ehdolla kaupunginvaltuustoon, koska minua kiinnostavat asiat ja se kuinka yhteiskunta toimii. Kyynikot naurakoot, mutta olen vilpittömästi onnellinen, jos edes jollakin tapaa voisin auttaa kaupunkilaisia. Toki tiedän, etteivät päätökset tule olemaan aina mukavia.  Olen kuitenkin valmis siihenkin. Tiedän, ettei aina voi miellyttää kaikkia.

En myöskään tahtonut perua sanojani siitä, että lähden ehdolle. Tärkein syy on kuitenkin se, että mielestäni valtuustossa tarvitaan myös lapsiperheiden edustusta. Keskustan listalla onkin mukava määrä nuoria perheellisiä. Toivon, että mahdollisimman moni meistä menisi läpi. Rovaniemen väkiluku kasvaa pitkälti syntyvyyden kasvun myötä ja siksi tulevalla valtuustokaudella keskustallaan aivan varmasti paljon perheiden ja kotien asioista. Kuinka taataan riittävästi päivähoitopaikkoja? Miten käy kodinhoidon tuen kuntalisälle? Voidaanko omakotitalotontteja kaavoittaa lisää?

Toki valtuustoon tarvitaan muitakin kuin nuoria perheellisiä. Jotta demokratia toimisi, valtuustoon tarvitaan naisia ja miehiä kaikista ikäryhmistä, jotka edustavat eri elämäntilanteita ja ammattiryhmiä. Valtuustossa tarvitaan kaikkien sukupolvien yhteistyötä ja vuorovaikutusta niin kuin elämässä ylipäätäänkin. MTV3:n tuoreen tutkimuksen mukaan kuntavaalien tärkein teema tulee olemaan ylivoimaisesti sosiaalipalvelut eli kuten vanhustenhoito, päivähoito ja nuorisopalvelut. Tulen käsittelemään näitä myös omassa kampanjassani, koska ne ovat juuri niitä arkipäiväisiä asioita, jotka koskevat kuntalaisia.

Olin ehdolla jo kunnallisvaaleissa 2008 ja olen toiminut pian päättyvällä valtuustokaudella lautakunnissa. Edellisellä äitiyslomalla kävin myös kokouksissa ja se ei ollut mikään ongelma. Onneksi minulle on hyvä tukiverkosto. Useimmilla perheenäideillä on jokin harrastus. Minulle kuntapolitiikka on harrastus. Toiset käyvät korukursseilla, mutta minä olen valmis siihen, että luen harrastuksena kokouspapereita ja osallistun kokouksiin. Kampanjointi on hiljalleen alkamassa. Kampanjoin terveyden ehdoilla, mutta tosissani. Nettisivuni ovat avautuneet hiljattain. Äänestäjät päättävät, tallusteleeko Karhu valtuustoon.

Lapsen oikeuksien päivä on joka päivä

Viime viikon aikana on puhuttu paljon lastensuojelusta ja lasten asemasta 8 -vuotiaan Eerikan surman myötä. On käsittämätöntä, että lastensuojelu ei toiminut niin kuin piti, vaan palautti tytön isälleen. Isän ja äitipuolen sairaita tekoja ei voi ymmärtää. Ei löydy puolustuksen sanaa. Eerikasta on tulossa symboli kaikkien perhesurmien uhreille.

Torstain 6.9.2012 Lapin Kansan pääkirjoitus käsittelee Eerikan tapausta ja perhesurmia. Lapin Kansan mukaan suomalaisissa perhesurmissa on kuollut viimeisen vuoden aikana vähintään 15 ja viimeisen yhdeksän vuoden aikana lähes 50 alle 15-vuotiasta lasta. Mielenkiintoista on, että lehden mukaan vastoin yleistä käsitystä ilmiö ei ole uusi. Sen sijaan lapsiin kohdistuneet väkivallanteot ja surmat ovat olleet menneinä vuosikymmeninä yleisempiä kuin nyt.

Ehkäpä niitä uutisoidaan nyt herkemmin, mutta olen samaa mieltä Lapin Kansan kanssa siitä, että jokainen tapaus on liikaa.

Mitä voimme tehdä? Paljonkin.

Voimme syyttää lastensuojelua ja tiedonkulun katkonaisuutta. Voimme syyttää vanhempia hulluiksi. Voimme katsoa peiliin.

Kuinka monella meistä on pokkaa puuttua tarpeeksi ajoissa, jos huomaa lähi- tai tuttavapiirissään jotakin, joka aiheuttaa huolta lasten asemasta? Kuinka monella meistä on rohkeutta ottaa puheeksi asia tuttavan tai sukulaisen kanssa? ”Minun mielestäni kohtelet lastasi huonosti. Pelkään, että teet hänelle jotain pahaa.” Kuinka monella meistä on uskallusta tehdä omasta tutustaan lastensuojeluilmoituksen, vaikka sen voi tehdä nimettömänä. Kuinka monella meistä riittää lähimmäisenrakkaus tähän kaikkeen?

Puheissa ja ajatuksissa monellakin meistä, mutta todellisuudessa liian harvalla.

MTV3:n uutisten teettämän kyselyn mukaan suomalaiset eivät auta vierasta lasta. Tämä on valitettavasti totta. Emme auta, vaikka huomaammekin jotain. Kuiskimme ja päivittelemme kylläkin, mutta emme uskalla puuttua. MTV3 on haastatellut ylisosiaalineuvos Alukki Kananojaa, jonka mukaan perhekulttuurimme korostaa yksityisyyttä. Toisten hätään ei puututa, vaikka hätä huomataan. Kyselyn mukaan 71 % on sitä mieltä, että yleensä suomalaiset puuttuvat vain oman lapsen hätään.

Olen tehnyt yhden lastensuojeluilmoituksen vuosia sitten silloisessa työssäni. Ei ollut helppo rasti, mutta se oli pakko tehdä. Muistan, kuinka puhuimme asiasta työkavereiden ja esimiehen kanssa. Piti tavallaan löytää oikeutus sille, että teemme lastensuojeluilmoituksen, vaikka tuossa tapauksessa tilanne oli selvä. Nyt vuosia tapahtuneet jälkeen, käytökseni vaikuttaa hölmöltä.

Eerikan tapauksen myötä, on keskusteltu paljon siitä, että lastensuojelu ei toimi. Toisaalta puhutaan myös siitä, että välillä lastensuojeluilmoituksia ja jopa huostaanottoja tehdään liian helposti. Mikäli lastensuojeluilmoituksella säästetään ihmishenkiä, sen voi minun puolesta tehdä kuinka helposti tahansa. Eri asia on, johtaako ilmoitus toimenpiteisiin.

Lapset ovat viattomia ja puolustuskyvyttömiä. He ovat ihania, mutta he osaavat olla myös ärsyttäviä. Aikuistakin voi ärsyttää. Se on inhimillistä. Aikuisen ja lapsen ero on siinä, että aikuisen pitää osata vetää rajat ja toimia lapselle peruskalliona, joka ei petä. Eerikan peruskallio petti. Asiaa emme voi muuttaa, valitettavasti. Voimme vain toivoa, että yhteiskunta, jokaisen lapsen lähipiiri ja vanhemmat ottavat tästä tapauksesta opikseen. Joka päivä on lapsen oikeuksien päivä.