Viime viikon aikana on puhuttu paljon lastensuojelusta ja lasten asemasta 8 -vuotiaan Eerikan surman myötä. On käsittämätöntä, että lastensuojelu ei toiminut niin kuin piti, vaan palautti tytön isälleen. Isän ja äitipuolen sairaita tekoja ei voi ymmärtää. Ei löydy puolustuksen sanaa. Eerikasta on tulossa symboli kaikkien perhesurmien uhreille.
Torstain 6.9.2012 Lapin Kansan pääkirjoitus käsittelee Eerikan tapausta ja perhesurmia. Lapin Kansan mukaan suomalaisissa perhesurmissa on kuollut viimeisen vuoden aikana vähintään 15 ja viimeisen yhdeksän vuoden aikana lähes 50 alle 15-vuotiasta lasta. Mielenkiintoista on, että lehden mukaan vastoin yleistä käsitystä ilmiö ei ole uusi. Sen sijaan lapsiin kohdistuneet väkivallanteot ja surmat ovat olleet menneinä vuosikymmeninä yleisempiä kuin nyt.
Ehkäpä niitä uutisoidaan nyt herkemmin, mutta olen samaa mieltä Lapin Kansan kanssa siitä, että jokainen tapaus on liikaa.
Mitä voimme tehdä? Paljonkin.
Voimme syyttää lastensuojelua ja tiedonkulun katkonaisuutta. Voimme syyttää vanhempia hulluiksi. Voimme katsoa peiliin.
Kuinka monella meistä on pokkaa puuttua tarpeeksi ajoissa, jos huomaa lähi- tai tuttavapiirissään jotakin, joka aiheuttaa huolta lasten asemasta? Kuinka monella meistä on rohkeutta ottaa puheeksi asia tuttavan tai sukulaisen kanssa? ”Minun mielestäni kohtelet lastasi huonosti. Pelkään, että teet hänelle jotain pahaa.” Kuinka monella meistä on uskallusta tehdä omasta tutustaan lastensuojeluilmoituksen, vaikka sen voi tehdä nimettömänä. Kuinka monella meistä riittää lähimmäisenrakkaus tähän kaikkeen?
Puheissa ja ajatuksissa monellakin meistä, mutta todellisuudessa liian harvalla.
MTV3:n uutisten teettämän kyselyn mukaan suomalaiset eivät auta vierasta lasta. Tämä on valitettavasti totta. Emme auta, vaikka huomaammekin jotain. Kuiskimme ja päivittelemme kylläkin, mutta emme uskalla puuttua. MTV3 on haastatellut ylisosiaalineuvos Alukki Kananojaa, jonka mukaan perhekulttuurimme korostaa yksityisyyttä. Toisten hätään ei puututa, vaikka hätä huomataan. Kyselyn mukaan 71 % on sitä mieltä, että yleensä suomalaiset puuttuvat vain oman lapsen hätään.
Olen tehnyt yhden lastensuojeluilmoituksen vuosia sitten silloisessa työssäni. Ei ollut helppo rasti, mutta se oli pakko tehdä. Muistan, kuinka puhuimme asiasta työkavereiden ja esimiehen kanssa. Piti tavallaan löytää oikeutus sille, että teemme lastensuojeluilmoituksen, vaikka tuossa tapauksessa tilanne oli selvä. Nyt vuosia tapahtuneet jälkeen, käytökseni vaikuttaa hölmöltä.
Eerikan tapauksen myötä, on keskusteltu paljon siitä, että lastensuojelu ei toimi. Toisaalta puhutaan myös siitä, että välillä lastensuojeluilmoituksia ja jopa huostaanottoja tehdään liian helposti. Mikäli lastensuojeluilmoituksella säästetään ihmishenkiä, sen voi minun puolesta tehdä kuinka helposti tahansa. Eri asia on, johtaako ilmoitus toimenpiteisiin.
Lapset ovat viattomia ja puolustuskyvyttömiä. He ovat ihania, mutta he osaavat olla myös ärsyttäviä. Aikuistakin voi ärsyttää. Se on inhimillistä. Aikuisen ja lapsen ero on siinä, että aikuisen pitää osata vetää rajat ja toimia lapselle peruskalliona, joka ei petä. Eerikan peruskallio petti. Asiaa emme voi muuttaa, valitettavasti. Voimme vain toivoa, että yhteiskunta, jokaisen lapsen lähipiiri ja vanhemmat ottavat tästä tapauksesta opikseen. Joka päivä on lapsen oikeuksien päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti