perjantai 26. lokakuuta 2012

Leppoisaa kampanjointia




Vaalikampanjointi alkaa olla loppusuoralla. Tulin juuri mieheni kanssa Keskustan vaalijuhlasta, jossa juhlapuhujana toimi puolueen puheenjohtaja Sipilä.

Vaalit ovat juhlan arvoiset, vaikka äänestystuloksesta ei ole vielä tietoa. Vapaat vaalit ovat kansanvallan kulmakivi: olemme onnekkaita, että meillä on yleinen ja yhtäläinen äänioikeus. Kenties pidämme noita asioita itsestäänselvyytenä, koska äänestysprosentit ovat melko alhaisia vaaleissa kuin vaaleissa. Demokratia ei ole kuitenkaan globaalisti itsestäänselvyys. Ei tarvitse ajella kuin muutama sata kilometri itään päin niin olemme maassa, jossa demokratia ei toimi niin kuin pitäisi.

Olen kuullut vaalitoreilla ihmettelyä, miksi ehdokkaita on niin paljon, koska eihän paikkoja riitä kaikille. Demokratiassa pitää olla vaihtoehtoja. Tässä Rovaniemen Keskusta on onnistunut erinomaisesti monipuolisessa ehdokaslistallaan. Ihmetystä on aiheuttanut myös kampanjointi: miksi esitteitä pitää luukuttaa postilaatikkoihin, koska ne menevät kuitenkin roskiin? Jonkun mielestä taas vaalikarkit olivat korruptiota. Toinen taas piipahti Keskustan Pysäkillle, koska siellä oli kuulemma hänen makuunsa paras kahvi.

Äänestäjillä on oikeus mielipiteeseen. Sunnuntaina vaaliuurnilla jokaisella äänioikeutetulla on mahdollisuus kertoa mielipiteensä. Toivottavasti mahdollisimman moni tekee sen.  

Oma kampanjani on sujunut leppoisasti. Lehtimainonta alkoi viime viikon tiistaina ja mainoksia on julkaistu yhteensä kuusi. Yllä on Lapin Kansanssa julkaistu keskiviikon mainos. Lisäksi olen käyttänyt pariin otteeseen Facebook –mainontaa. Facebookilla on tärkeä rooli myös blogitekstien jakamisessa. Kannanottoja on mennyt mukavasti läpi ja tapahtumiinkin olen ehtinyt ja jaksanut osallistua kohtuullisen hyvin. Raskauden vuoksi olen kuitenkin jättänyt joitakin tapahtumia väliin. Tänään luukutimme mieheni kanssa loput mainokset. Apuna luukutuksessa on ollut muutama kaveri, kiitos heille avusta!

Vielä lauantai ja sitten koittaakin vaalipäivä! 





keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Talouden tuulia


Rovaniemellä on tällä viikolla puhuttanut uuden kaupunginjohtajan Esko Lotvosen esitykset ensi vuoden budjetiksi. Asiasta on uutisoitu näyttävästi ja talousasiat ovat herättäneet huomiota myös vaalikentillä.

Lotvonen esittää peräti 1% veronkorotuksia ensi vuodelle ja seuraavalle vuodelle vielä 0,5% korotusta. Lisäksi vakituisen asunnon kiinteistövero nousisi 0,25%. 

Sattumoisin Uusi Rovaniemi -lehti kysyi viikkokysymyksessään kunnallisvaaliehdokkailta, pitääkö veroprosenttia nostaa ja kuinka paljon.  Mielestäni veroprosenttia voi nostaa vain maltillisesti, 0.25%, koska kaupungin taloudellinen tilanne on haastavassa tilanteessa. Parannusta alijäämään hakisin myös muilla keinoin, kuten yrittäjyyteen kannustamalla ja priorisoimalla investointeja. 

Kaupunki voi  tukea yrittäjyyttä paitsi kaavoituksella, myös muilla keinoin. Palvelunhankintastrategiassa pitää tarkasti määritellä mitä palveluita yksityistetään. Suurimmat hankinnat täytyy kilpailuttaa osissa, jolloin paikallisilla pienillä yrittäjillä on todelliset mahdollisuudet pärjätä tarjouskilpailuissa. Lisäksi kaupunki voisi auttaa pienyrittäjää ensimmäisen, toisen ja kolmannen työntekijän palkkaamisessa. Tavalliset pienyrittäjät työllistävät huomattavan määrän ihmisiä. Lisäksi on pienyrittäjiä, jotka tekevät töitä kotoa käsin. Näille arkisille ahertajille kaupunki voisi tarjota ilmaista tai edullista työtilaa. Investoinneista priorisoisin ainakin Lappia-talon remontin pelkkään peruskorjaukseen. 

Nostaisin mieluummin maltillisesti veroprosenttia kuin palvelumaksuja. Palvelumaksut koskettavat eniten kaikkein pienituloisempia, mutta verotus progressiivisesti kaikkia. Vaikka kannatan pientä veronkorotusta, talouden kohentaminen ei saa missään nimessä perustua pelkästään suuriin veronkorotuksiin. Mielestäni Lotvosen esittämät luvut ovat älyttömiä ja liian suuria. Täytyy muistaa, että yhdistyneen Rovaniemen aikana veroprosenttia on nostettu jo moneen kertaan.

Kaupungin taloudellinen tilanne on arvioiden mukaan painumassa alijäämäiseksi n. 16 miljoonaa euroa. Kannatan tässä tilanteessa maltillista veronkorotusta, koska se on nopea tapa vaikuttaa kaupungintalouteen, vaikka ei mikään mukava keino. Lisäksi pistäisin investoinnit tärkeysjärjestykseen nyt tiukimmaksi ajaksi. Pitkällä tähtäimellä talous saadaan kuntoon yrittäjyyteen panostamalla ja ennalta ehkäisevällä toiminnalla. Kun asiat tehdään ajoissa, säästetään sekä inhimillisiä että taloudellisia voimavaroja.  

Lotvonen esittää myös Rovaniemi-lisän lakkauttamista jo maaliskuun alusta alkaen. Vastustan Rovaniemi-lisän lakkauttamista. Aikataulu on älytön ja tyly temppu monelle perheelle. On perheitä, jotka ovat voineet suunnitella hoitavansa lapsensa kotona  ensi kesään saakka tai kenties pidemmälle. Nämä perheet ovat laskeneet tulevaisuutensa Rovaniemi-lisän varaan ja luottaneet siihen, että aiempi päätös Rovaniemi-lisän jatkumisesta pitää. Tällä tavallako Rovaniemi todellakin osoittaa olevansa perheiden kaupunki? Rovaniemi-lisän lakkauttaminen olisi kuin maton vetäminen jalkojen alla. 

Minä haluan olla luomassa sellaista Rovaniemeä, jossa voi luottaa siihen, että päätökset pitävät. Laihojenkin vuosien aikana pitää muistaa ihminen ja ihmisyys.  

Talouden tasapainottamiseen ei ole olemassa vippaskonsteja. Siksi kasvua on haettava monesta suunnasta, mutta pitää rohjeta tehdä myös hankalia päätöksiä. Lopulta on kysymys arvoista: mistä olemme valmiita luopumaan ja mistä emme, jotta yhteinen taloutemme voisi hyvin? Toisaalta täytyy pohtia, mitkä ovat niin tärkeitä asioita, että niistä ei luovuta edes tiukan ajan tullen. Oli päätökset millaisia hyvänsä, niillä vaikutetaan siihen, kuinka onnellisia ihmisiä Rovaniemellä asuu. 

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Rakentaako vaiko eikö rakentaa?

Viimekesä oli yhdessä asiassa poikkeuksellinen. Teinistä saakka olen ostanut tai selannut kirjastossa joka kesä erittäin tarkkaan jonkun lehden, jossa on esitelty asuntomessujen talot. Tänä kesänä en tehnyt niin.

Tottahan toki haaveilen omakotitalosta, ostetusta tai itse rakennetusta. Olemme hankkineet vastikään rivitalokolmion. Asumme siinä arviolta vielä ainakin pari vuotta, mutta sitten joskus haluaisimme oman talon. Omakotitalo on sen verran suuri investointi, että ei haittaa, että sitä suunnittelisi useamman vuoden. Omakotitalo tuntuu kovin kaukaiselta, vaikka todellisuudessa se on varmasti lähempänä kuin silloin, kun ostin Avotakan asuntomessunumeron 17 -vuotiaana.

Emme ole vielä päättäneet ostammeko talon vai rakennammeko. Oman talon rakentaminen tuntuu tällä hetkellä täällä Rovaniemellä kovin hankalalta, koska sopivia tontteja ei ole tarpeeksi. Kaupungin omakotitalotontteja on vapaana muutamia kymmeniä lähinnä uudella Pöykkölän alueella ja muilla alueilla yksittäisiä. Mielestäni valinnan vapautta pitäisi olla enemmän. Tontteja pitäisi kaavoittaa tasaisesti eri kaupunginosiin ja palvelukyliin.

Entä Valionranta?

Asia erikseen on muutamat erityisalueet, kuten vuosikausia tyhjänä ollut Valionrannan tontti. Arina ja Skanska ovat vetäytyneet kylpylähotellihankkeesta ja tontin varaus rauennut. Valionranta on kaupungin parhaimpia ja kauneimpia tontteja ja on sääli, että se makaa tyhjän panttina.

Mielestäni Valionrantaan pitää rakentaa nykyaikainen puutaloalue, jonka talojen kriteeriksi voitaisiin asettaa esimerkiksi energiatehokkuus. Pitää varoa, ettei Valionrannasta tule kallis eliittialue, johon vain harvoilla on varaa. Valionrannasta pitäisi järjestää ensin suunnittelukilpailu ja sen jälkeen tontinluovutuskilpailu. Näin kaupunki voisi saada omistamasta maastaan hyvän hinnan. Alueella voisikin olla esimerkiksi korkealaatuisia pienpuukerrostaloja ja rivitaloja ja kenties muutama puinen omakotitalo. En kannata Valionrantaan korkeita elementtikerrostaloja. Toki alueelle pitää varata tilaa myös pienelle puistoalueelle, jotta se olisi viihtyisä.

Kävimme viime keväänä erään talotoimittajan taloesittelyssä. Talomyyjä totesi, että useampi perhe olisi ollut valmis aloittamaan rakentamisen jo tulevana kesänä, mikäli olisi maata mihin rakentaa. Tonttipula ei ole ongelmatonta vain omakotitalosta haaveilevien kannalta. Tottahan toki se vaikuttaa myös yrittäjiin, rautakauppoihin, rakennusliikkeisiin, talotoimittajiin yms. Kyse onkin laajemmasta asiasta, joka vaikuttaa asukkaiden hyvinvointiin monella tavalla. Pohjimmiltaan on kysymys kuitenkin melkoisesta perusoikeudesta: jokaisella on oltava oikeus kohtuuhintaiseen kotiin, olipa se sitten oma tai vuokrattu, rivarin pätkä tai talo.  

maanantai 8. lokakuuta 2012

Kylät ja kaupunginosat – yksi Rovaniemi?

Uuden Rovaniemen artikkeli 5.10. kaupungin osallisuuden ja vaikuttamisen kehittämisohjelmasta herätti minussa kahtalaisia ajatuksia. On mahtavaa, että asukkaita halutaan kuunnella. Pelkät kuulemistilaisuudet eivät riitä. Asioiden pitäisi oikeasti muuttua paremmiksi.

Maalaiskunnan ja kaupungin yhdistymisestä on pian seitsemän vuotta.  Kun kuntien yhdistymistä suunniteltiin, asuin Rovaniemellä opiskelijana, jonka kirjat olivat muualla. Silti puheet yhdistymisestä kiinnostivat ja ovat jääneet mieleen. Joistakin yksittäisistä mielipiteistä huolimatta käydyn keskustelun pääsuuntaukset olivat aikoinaan sellaiset, että maalaiskunnassa vastustettiin liitosta ja kaupungissa puolustettiin. Henki on osaksi vieläkin samansuuntainen. Entisen maalaiskunnan puolella asuvat muistelevat vanhoja hyviä aikoja, jolloin palvelut pelasivat. Joku voi teilata puheet takapeiliin katsomiseksi. Jostakin ne kuitenkin kumpuavat.

Yhdistymissopimuksessa puhutaan monessa kohdassa kauniisti kylien Rovaniemestä. Esimerkiksi palvelujen kehittämistavoitteissa mainitaan, että: "tavoitteena on kehittää kylien elinkelpoisuutta ja pienyritystoimintaa." Kun kuntalaisia kuuntelee, tulee mieleen, etteivät yhdistymissopimuksen teksti ja todellisuus aina kohtaa.

Rovaniemen maalaiskunnan ja kaupungin yhdistymissopimuksessa tärkeäksi ajatukseksi muodostui aikoinaan ajatus kylien Rovaniemestä. Sopimuksessa todetaan uuden kunnan kehittämisen tavoitteeksi mm. seuraavaa: "Rovaniemen maalaiskunnan osalta otetaan huomioon erityisesti kunnan suuri pinta-ala, laaja kyläverkosto ja liikenteen ja palvelujen saavutettavuuden asettamat vaatimukset. Rovaniemen kaupungin osalta kiinnitetään huomiota sen maakunnalliseen asemaan ja vastuuseen palveluiden ja työpaikkojen keskuksena."
  
Tuleva aluelautakuntauudistus kuulostaa taivaan lahjalta kylille. Se onkin kehitystä oikeaan suuntaan, jos ne osaavat ottaa itselleen vallan. Esimerkkinä viimeisten vuosien ajalta on ainakin yksi tapaus, joissa kylien harrastusmahdollisuuksia on politiikkojen taholta vähätelty. Lehtien palstat täyttyivät Sinetän liikuntahalliin liittyvistä kirjoituksista monta kertaa. Yhdistymissopimuksessa luvataan myös turvata kylien vapaa-aikatoimen, kansalaisopiston ja kirjastotoimen palvelut. Muurolan lukio ei sinänsä kuulu edellä mainittuihin, mutta käy hyvänä esimerkkinä yrityksestä kurjistaa kyliä. Jokainen loogisella päättelykyvyllä varustettu rovaniemeläinen kuitenkin ymmärtää, että mikäli lukio lakkautetaan voi dominopeli alkaa. Lukion lakkautuksen jälkeen vaarassa olisivat muut koulutusasteet ja kirjasto. Kylien kehittämisen ohella on kehitettävä myös kaupunginosia ja niiden palveluita.

Niin kauan kuin entisen maalaiskunnan puolella asuvat kokevat, että heitä ja heidän elinmahdollisuuksiaan väheksytään, on takapeiliin katsominen ymmärrettävää. Olisi jo aika, että ihmisten haikailu menneeseen loppuu. Se edellyttää yhtä asiaa: poliittisten päättäjien on muistettava kylät ja kaupunginosat tasa-arvoisesti päätöksissä ja teoissa.

Asun itsekin entisen maalaiskunnan puolella Saarenkylässä. Tämä on kuitenkin niin lähellä kaupunkia ja palveluita, ettei valittamiseen ole syytä. Sympatiani ovat siitä huolimatta kauempana kylillä asuvien puolella. Minusta jokaisella on oikeus asua siellä, missä on onnellinen. Hyvä kaupunki tukee onnellisuutta esimerkiksi turvaamalla lähipalvelut. Silloin yksi Rovaniemi on totta.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Nuorta ja vanhaa - ihminen tarvii ihmistä




Vaalikampanjat ovat käynnistyneet kunnolla listojen jättämisen jälkeen. Meillä täällä Rovaniemellä on hieno joukkue nuoria ehdokkaita. 15 alle 30 -vuotiasta on todella hyvä määrä. Entisenä Keskustanuorten toiminnanjohtajana iloitsen siitä työstä, mitä seuraajani ovat tehneet. Nuorisojärjestön pitkäjänteinen työ kantaa hedelmää. Henkilökohtaisesti iloitsen myös siitä, että listalla on paljon nuoria perheellisiä. Nuorten ehdokasjoukko on monipuolinen ja joukossa on ehdokkaita opiskelijoista lähihoitajiin ja yrittäjiin.

 
 Rovaniemeläiset nuoret Keskustalaiset ehdokkaat. Kuva: Jouni Porsanger

 Äitiyslomani on alkanut ja olimmekin muutaman päivän Posiolla viettämässä syyspäiviä.  Olipa mukava olla Posiolla ajan kanssa muutama päivä! Maanantaina esimieheni kansanedustaja Markus Lohi vieraili kunnantalolla sekä kotikylälläni Karjalaisenniemellä ja mummolakylällä Lehtiniemessä. Olin mukana vielä kunnanmäellä ja Karjalaisenniemellä. Tuntui mukavalta päättää tämä työrupeama kotimaisemiin. Mukana oli myös sijaiseni Ulla Ilvesluoto ja toivotankin Ullalle työniloa! Sitä   varmasti riittää, koska eduskunta on mukava ja mielenkiintoinen työpaikka.

Vaalikampanjoinnin muotoja on monenlaisia. Itse käyn vointini mukaan tilaisuuksissa ja keskityn nettikampanjointiin. Sekä Ylen että MTV3:n vaalikoneet ovat avautuneet ja vastasin myös niihin.

Lauantaina olin nuorten yhteisessä vaalitapahtumassa Keskustan Pysäkillä. Paikalla oli mukavasti nuoria ehdokkaita, mutta vierailijat olivat pääasiassa iäkkäämpää väkeä.  Ikäihmisten kanssa keskustellessa oppii aina jotain uutta. Me nuoret saisimme kuunnella mummojemme sukupolvea paljon enemmän. Uusille toimintatavoille pitää antaa tilaa, mutta vanhan kansan viisauksista ja sinnikkyydestä voimme ottaa myös vaarin.

Ikäihmisten kanssa keskustellessa nousi esiin yksinäisyys. On koskettavaa kuulla, millaisia yksinäisyyden kokemuksia iäkkäillä ihmisillä on. Päivät vielä menee, mutta illat ovat vaikeita. Kukaan ei soita, eikä viitsi itse soittaa, ettei olisi vaivaksi. Lapset asuvat etelässä ja käyvät vain lomilla.

Tässä on myös kuntapäättäjille paljon pohdittavaa. Ikääntyviä on koko ajan enemmän ja huoltosuhde kasvaa. Viime kuukausina on valtakunnan tasolla keskusteltu paljon ns. vanhuspalvelulaista. Keskustelu on painottunut laitoshuollon henkilöstömitoitukseen ja vähemmälle on jäänyt pohdinta ennaltaehkäisevästä työstä ja kuntoutuksesta. Jos vanhusten yksinäisyyden tunnetta pystyisi vähentämään vaikkapa päivätoiminnalla, ikäihmisten jaksaminen kotona voisi ainakin jonkin verran pidentyä. Tähän tarvitaan tietysti riittävät resurssit, jota kaikilla kunnilla ei ole.

Kaikkea ei tosin voi ulkoistaa yhteiskunnalle. Myös sukulaisten, naapureiden ja muiden lähimmäisten välittäminen on tärkeää. Nykyvanhusten yksinäisyyden kokemus on ymmärrettävää. He ovat kasvaneet yhteiskunnassa, jossa perheissä oli suuret lapsiluvut ja kyläyhteisöissä elämää. Monilla heistä on kymmenkunta sisarusta ja omiakin lapsia vähintäänkin puolikymmentä. Nuoruudessa ja vielä keski-iässäkin ihmisiä on ollut aina ympärillä. Entä nyt? Puoliso on kuollut, lapset ja lapsenlapset asuvat kaukana ja kärjistetysti seurana on vain televisio.

Tarvitaan ajattelua yli sukupolvien.  Ihminen tarvitsee ihmistä, ja tämä yhteiskunta tarvitsee lähimmäisen rakkautta.