maanantai 31. joulukuuta 2012

Onnellista uutta vuotta!

Tänään on vuoden viimeinen päivä. Vaalien jälkeinen elämäni on mennyt perheen parissa. Pieni tyttömme syntyi marraskuun puolessa välissä ja kasvaa ja voi hyvin. Tekemistä ei ole puuttunut ja olen kerännyt voimia valtuustotyöhön ja muihin uuden vuoden puuhiin. Pian päättyvä vuosi on ollut tapahtumarikas ja onnellinen. 

Tänään on myös viimeinen päivä jättää vaalirahailmoitus. Olen täyttänyt ilmoituksen omalta osaltani määräajassa. Kokonaisbudjettini oli 1804,13 €. Suuri osa menoista kului mainoksiin ja esitteisiin. Rahoituksesta suurimman osan sain Nuoren Keskustan liiton Rovaniemen maalaiskunnan osaston järjestämistä arpajaisista. Omaa rahaa käytin 566,85 € ja yksityisiltä henkilöiltä sain tukea 236,78 €. Vaalirahoitusilmoituksessani on eriteltynä kulut ja tulot tarkemmin.

Tämän päivän Lapin Kansa kertoo Rovaniemen valtuutettujen vaalirahoituksesta. Artikkelista selviää, että kokonaisuudessaan ehdokkaat ovat käyttäneet kampanjoissaan ulkopuolista rahoitusta melko vähän. Tämä kertonee siitä, että kunnallisvaaleissa käytetään kaiken kaikkiaan rahaa vähän verrattuna muihin vaaleihin ja ne ovat luonteeltaan erilaiset. Kunnallisvaaleissa korostuvat verkostot, ja niissä äänestetään pitkälti omia tuttuja tai muuten tunnettuja henkilöitä.

Päätin kerätä varoja arpajaisten avulla, koska tiesin, että tarvitsen näkyvyyttä tullakseni valituksi. Olen Rovaniemellä melko tuntematon ja tiesin, että olen kuumimman kampanjan aikaan viimeisilläni raskaana. Suunnittelin kampanjan mainonnan varaan, koska varauduin siihen, että en pysty kiertämään turuilla ja toreilla perheen lisäyksen vuoksi. Koska sukan varressa ei ole säästöjä, piti keksiä jotakin muuta kampanjan rahoitukseksi. Arpajaiset ovat mielestäni loistava varainkeruun muoto, koska varat muodostuvat pienistä puroista ja ne ovat hengeltään avoimet. 

Toivon, että uudesta vuodesta tulee hyvä ja tuo onnea ystävilleni, Rovaniemelle ja koko Suomelle. Hyvää ja onnellista uutta vuotta!