sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Omalla paikalla

Kiireinen viikko on päättymässä. Maanantaina 14.1. oli ensimmäinen valtuuston kokous. Kokemus oli mielenkiintoinen ja tunnelma juhlallinen. Kokouksen avasi juhlavalla puheella vanhin valtuutettu, Leena Jääskeläinen (kok.). Kokouksessa päätettiin luottamushenkilöistä, jotka kukin puolue oli sopinut etukäteen. Kokous oli siis lähinnä "nuijankoputuskokous", mutta silti merkittävä: päätimme ketkä istuvat seuraavat neljä vuotta kaupunginhallituksessa, lautakunnissa jne. Varsinaisia puheita ja väittelyitä salissa ei vielä nähty, mutta eiköhän tämäkin valtuusto pääse työhön kiinni jo tämän kevään aikana. Kaudesta on tulossa haastava etenkin talouden osalta, mutta varmasti myös mielenkiintoinen ja opettavainen. Itse en tällä kertaa tavoitellut lautakuntapaikkoja perhesyistä, mutta tulin valituksi Rovaniemen koulutuskuntayhtymän ja Lapin liiton valtuustoihin. Puolue esittää minua myös koulutuskuntayhtymän hallitukseen, mutta tämä paikka varmistuu myöhemmin.

Valtuustokautta tulee värittämään myös kuntauudistus. Voihan olla, että neljän vuoden päästä Rovaniemi on pinta-alaltaan vielä suurempi kuin nyt. Kuntaliitoksiin liittyen menneellä viikolla julkaistiin mielenkiitoinen selvitys, jonka mukaan kunnilla on 535 lakisääteistä tehtävää. Erikoista, että selvitys julkaistaan tässä vaiheessa, kun kuntaliitosjuna puksuttaa eteenpäin jo täyttä päätä.

Eikö kuntien tehtävät olisi pitänyt selvittää ennen kuin noin massiivista kuntaliitosselvitystä edes aloitetaan? Tämäkin todistaa, että hallituksen kuntaliitos-sekoilu on täysin ideologinen yritys keskittää kaikki palvelut kaupunkeihin. Tämän päivän Lapin Kansassa on artikkeli kirjailija Mikko-Pekka Heikkisestä, jonka teos Terveisiä Kutturasta minun on pitänyt lukea jo syksystä saakka, mutta syystä ja toisesta en ole sitä ehtinyt lukemaan.  Artikkelissa Heikkinen toteaa: "Valtio lähettää päätöksillään sanatonta viestiä, että tulkaa pois sieltä korvesta. Kaikki supistukset ovat aivan päättömiä niin kauan kun siellä on ihmisiä. Olisi reilumpaa, että valtio sanoisi suoraan, että se haluaa tyhjentää pienet paikat." 

Juurikin näin.

Kuuntelin kokouksen kulkua toiseksi viimeiseillä rivillä. Koin ristiriitaisia tunteita istuessani omalla nimikoidulla paikallani. Tunsin nöyryyttä ja kiitollisuutta istuessani siinä. Katselin ympärille hieman hämillään, ehkä epävarmanakin. Mietin, että mistä sitä pitikään painaa, jos joskus tahtoo ihan puhettakin pitää.  Mietin, miten olen tähän tullut. En olisi 17 -vuotiaana ujona lukiolaisena uskonut joskus olevani valtuutettu. Tuolloin saattoi luokassa puheen pitäminenkin jännittää. Elämä on ihmeellistä, välillä se antaa ja välillä ottaa. Samalla tunsin vilpitöntä intoa tutustua kaupungin asioihin ja vaikuttaa niihin.

Arki on alkanut pikku hiljaa rullaamaan kahden lapsen kanssa. Aloitimme menneellä viikolla myös perhekerhot, jotka tuovat mukavasti sisältöä ja vaihtelua arkeen. Perjantaina kävimme kaupungin avoimessa päiväkodissa. Arvostan sen toimintaa suuresti ja sen toiminnassa ei taatusti mene ainutkaan veroeuro hukkaan. Avoin päiväkoti tarjoaa lapsille ja vanhemmille paikan vaihtaa kuulumisia muiden perheiden kanssa.  Minun paikkani on nyt kotona kahden pienen tytön kanssa. Mukavaa vaihtelua parin työvuoden jälkeen. Siitäkin huolimatta, että viikko sisälsi myös esikoisen ensimmäisen kunnollisen itkupotkuraivari-kohtauksen julkisella paikalla. Siitäkin selvittiin.