maanantai 11. marraskuuta 2013

Puhetta budjetista




Alla puheeni kaupunginvaltuuston kokouksessa koskien talousarviota vuodelle 2014: 


Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muu väki,

Olemme perimmäisten kysymysten äärellä, koska verotulot eivät riitä kattamaan palveluita. Kuitenkin meillä on yli 500 lakisääteistä velvoitetta, jotka on hoidettava.

Kokoomuksen valtuutettu Leena Harju-Autti totesi ryhmäpuheessaan, että ei-lakisääteisistä tehtävistä pitää luopua. Tuo lause sai minut kirjoittamaan viikonloppuna valmistelemani puheen uudelleen.

Yksi näistä ei-lakisääteisistä tehtävistä on Rovaniemi-lisä, eli kotihoidontuen kuntalisä. Olin suunnitellut kiitteleväni sitä, että Rovaniemi-lisä on saanut olla rauhassa syksyn aikana budjettia valmistellessa. Kuitenkin nyt heräsi pelko sen puolesta.

Toivon kuitenkin, että valtuusto päättää säilyttää Rovaniemi-lisän esityksen mukaan. Tämä hemmottelulisäksikin nimitetty tuki on rovaniemeläisille perheille äärimmäisen tärkeä osa toimeentuloa. Se menee elämiseen; jos joskus joku perhe käy uimassa, voi kysyä erästä entistä pääministeriä lainaten: ”So what?”

Talouden suunta on huolestuttava ja minusta on pelottavaa hyväksyä alijäämäinen budjetti. En ole kuitenkaan sitä mieltä, että talous paranee lakkauttamalla kaikki ei-lakisääteiset palvelut. Jostakin on luovuttava, ja meidän onkin totuttava ajatukseen, että tulevaisuudessa on pärjättävä niukemmilla resursseilla. On edessä suuri arvokeskustelun aika.

Ennaltaehkäisevä työ on yksi keino säästää pitkällä tähtäimellä. Hätkähdyttävin yksityiskohta talousarviossa on erityissairaanhoidon menot: 74,90 miljoonaa euroa on aivan liikaa. Toki sairaat on hoidettava, mutta meidän on panostettava entistä enemmän ennaltaehkäisevään työhön, vaikka suunta onkin nyt hyvä.

Moni ei-lakisääteinen tehtävä on hengeltään ennaltaehkäisevä. Ihmisten on kyettävä huolehtimaan terveydestään paremmin. Tarvitsemme kansanterveystyötä ja omavastuisuutta.

Ennaltaehkäisevän työn lisäksi tarvitsemme vireää elinkeinopolitiikkaa, koska työ on parasta sosiaaliturvaa.

Vielä lopuksi; arvokeskustelusta johtuen tässä salissa ollaan monesta asiasta eri mieltä, mutta se kuuluu demokratiaan. Meillä on luotettava toisiimme ja kyettävä yhteistyöhön. Kuten niinkin viisas mies kuin Albert Einstein on joskus todennut: ”Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin loimme ne”.

Tarvitsemme paitsi rakenteellisia muutoksia, myös uudenlaista yhteistyötä ja Rovaniemi-henkeä, sillä tämä kaupunki on meidän yhteinen.