torstai 12. tammikuuta 2017

Latupäätös muutettava

Rovaniemen kaupunki on muuttamassa liikuntapaikkojen ylläpitoa. Tehostamista kokeillaan Ounasvaaran reittiosuudella Tottorakka – hiihtostadion – Santasport – Isorakka. Tavoitteena on latureitin pitäminen hiihdettävässä kunnossa joka päivä mukaan lukien viikonloput.


Tokihan kilpa- ja kuntohiihtäjien suosima Ounasvaara on pidettävä kunnossa, mutta sitä ei saa tehdä muiden latujen kustannuksella. Kaikki kuntoilijat eivät kuitenkaan suosi Ounasvaaran latuja sen mäkisyyden vuoksi. Yhden reittiosuuden tehostettu huolto vähentää myös Ounasvaaralla muiden reittien ja Pöyliövaaran reitin huoltokertoja.

Mäntyvaaran ja Sinettäjärven latureitti ja Susivoudin latu on tarkoitus jatkossa hoitaa vain kevätlatuna. Sierijärven ympäryslatu on harkinnassa poistaa kokonaan kaupungin latuverkoston ylläpidosta. Erityisen valitettavana pidän sitä, että tämän päätöksen vuoksi kyläalueilta Auttin, Ylinamman ja Oikaraisen valaistut reitit lopetetaan kokonaan.

Olen huolissani, että kunnossapidon keskittäminen Ounasvaaralle vähentää kaupunkilaisten mahdollisuuksia hiihtoharrastukseen. Kaupungin yhtenä tehtävänä on kannustaa ihmisiä huolehtimaan kunnostaan ja luomaan edullisia tapoja liikkua. Ennaltaehkäisevä näkökulma on tärkeää pitää mielessä kaikessa päätöksenteossa.

Toivon, että kaupunginhallitus jopa käyttäisi otto-oikeuttaan lautakunnan säästöpäätökseen, sillä kunnossapidon keskittäminen Ounasvaaralle vähentää muiden latuosuuksien huoltoa. Ymmärrän säästöjen merkityksen, mutta vaihtoehtona voi selvittää esimerkiksi ensilumenladun maksullisuutta ulkopaikkakuntalaisilta, vaikka tiedostan sen sisältävän monia käytännön ongelmia. Uskon, että ne ovat kuitenkin maalaisjärjellä ratkaistavissa.