tiistai 28. maaliskuuta 2017

Äänestä arjen vaaleissa


Huomenna alkaa kuntavaalien ennakkoäänestys. Elämmekin aikoja, jolloin
katukuva on täynnä vaalimainoksia ja ilmaisia kahveja ja makkaroita
riittää joka päivälle. Keskustan vaalituvalla käy mukavasti väkeä ja
ihmiset ovat aidon kiinnostuneita asioista. Se lämmittää
puolueaktiivin mieltä. Vaikka olenkin itse melkoisen sisällä
vaalitouhuissa ja seuraan kampanjoita hyvin tiiviisti, pohdin kuinka
paljon suurta yleisöä vaalit kiinnostaa? Jännitän sitä, kuinka
alhaiseksi äänestysprosentti jää. Viimeksi se oli koko maassa 58,2 %.
Toivoisin kyllä, että luku olisi paljon korkeampi.

Jaoin eilen vaalimainoksiani kotikorttelini tienoolla. Naapuri tuli
vastaan ja pyysin, saanko antaa hänelle mainokseni. Hän oli ehkä
hivenen yllättynyt poliittisuudestani, mutta tuntui aidosti, että hän
oli kiinnostunut lappusesta. Toki tunnemme entuudestaan, mutta
keskustelumme aiheet liikkuvat yleensä lähinnä siinä, missä lapsosemme
pihalla pyörivät, harvemmin politiikassa.

Sain häneltä arvokkaan neuvon: pienten koululaisten koulutien täytyy
olla turvallinen. Asuintalomme lähimmältä suojatieltä puuttuu koroke.
Hän oli siinä samalla saattamassa ekaluokkalaista kouluun.

Olin kirjoittanut tämän tekstin luonnokseen näiden kuntavaalien
luonteesta: soten vaikutuksesta, uuden kunnan roolista ja ehkä vähän
julkisen talouden tilastakin. Ne ovat tärkeitä asioita ja raamittavat
melko lailla koko päätöksentekoa ja vastuullinen päättäjä osaa
hahmottaa tuon suuren kuvan. Eilinen kohtaaminen naapurin äidin kanssa
olikin minulle tärkeä muistutus siitä, että kuntavaalit ovat arjen
vaalit.

Suuren kuvan ja pienten päätösten yhteys täytyy hahmottaa.
Kuntavaaleissa kuntalaiset antavat valtakirjan hoitaa ruohonjuuritason
kysymyksiä, kuten koulutukseen, päivähoitoon, ikäihmisten palveluihin
ja rakennuslupiin liittyviä asioita. Keskustan viesti näissä
vaaleissa on huolenpito koko laajasta Rovaniemestä ja kaikista
rovaniemeläisistä. Kukaan ei saa tipahtaa kelkasta ja kaikista
pidetään huoli. Itse pidän tärkeänä ennaltaehkäisevää otetta
päätöksenteossa ja uskon, että ennaltaehkäisevä työ on tehokkainta
säästöä.

Kansavalta on arvokas asia ja on tärkeää, että jokainen ääntäisi.
Tarjoan huomenna aamukahvit ennakkoäänestyksen alkamisen kunniaksi
Susanna Junttilan kanssa Keskustan vaalituvalla klo 9-10. Tervetuloa!

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Maksuton varhaiskasvatus voi kasvattaa ryhmäkokoja

Maksuton varhaiskasvatus on noussut jälleen otsikoihin kuntavaalien alla. Ymmärrän tavoitteen pitkällä tähtäimellä, mutta en näe sitä realistisena Rovaniemellä lähivuosina. Ilmainen varhaiskasvatus kuulostaa houkuttelevalta, ja itsekin maksan päivähoitomaksuja useamman satasen kuussa. On kuitenkin tärkeämpää pyrkiä pitämään maksut kohtuullisina ja huolehdittava siitä, että keskituloisten maksut eivät ole liian korkeita. Kenenkään ei pidä jättää menemättä töihin sen vuoksi, ettei se kannata.

Kuitenkin samaan aikaan on taattava perheille aito valinnanvapaus. Niille perheille, jotka haluavat lapsensa kotona hoitaa, on annettava siihen mahdollisuus. Tuntuu, että julkisessa keskustelussa tuomitaan ne perheet, jotka lapsensa kotona hoitavat.

Jo nyt meillä on maksuton päivähoito pienituloisille sekä Rovaniemellä ilmaiset varhaiskasvatuskerhot kotihoidossa oleville lapsille. Nämä molemmat ovat erittäin kannatettavia asioita. Voikin kysyä, että ketä maksuton varhaiskasvatus eniten hyödyttäisi taloudellisesti?

Varhaiskasvatuksen maksuttomuus yli kolmevuotiaille lisäisi Kuntaliiton laskelman mukaan kuntien
kustannuksia yhteensä 300 miljoonaa vuosittain. Väistämättä se luo painetta suurentaa ryhmäkokoja. Jo nyt kaikki tukea tarvitsevat lapset eivät saa tarvitsemaansa avustajaa, vaan tuki kohdennetaan
sijoittamalla yksi lapsi kahden paikalle.


Koulutuslautakunnan alaisuudessa riittää haastetta ilman maksutonta varhaiskasvatustakin. On ensisijaisesti huolehdittava siitä, että tukea tarvitsevat lapset saavat avustajan ja päiväkodeissa ja kouluissa ei ilmaantuisi lisää sisäilmaongelmia.