Ajatuksia helmikuun valtuustosta

Maanantaina 25.2. Rovaniemen kaupunginvaltuusto kokoontui toisen kerran.  Keskeisiä käsiteltäviä asioita olivat mm. Sinetän osayleiskaava, KAS:in täytetakauksien jatkaminen, hyvinvointikertomus sekä kaupungin lausunto kuntarakennelakiluonnokseen. Suurin yllätys kokouksessa lienee ollut puolueiden yhteinen esitys siitä, että KAS:in täytetakauksien jatkaminen jätetään pöydälle lisäselvityksiä varten ja asia päätetään maaliskuun kokouksessa.

Eniten keskustelua herätti hyvinvointikertomus, johon liittyen pidin myös elämäni ensimmäisen valtuustopuheenvuoron. Keskityin puheenvuorossani nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseen Rovaniemellä. Takuuseen sisältyy lupaus mm. siitä, että nuori saa valmistumisensa jälkeen työ,- harjoittelu,- tai opiskelupaikan kolmen kuukauden sisällä. Olin jo aiemmin kuullut, että kaupungissa istuu työryhmä, joka selvittää nuorisotakuun toteuttamista Rovaniemellä.

Kysyinkin virkamiehiltä, onko työryhmän esitykset konkreettisista toimenpiteistä ajoissa valmiina, jotta tänä keväänä valmistuvat nuoret saavat työ,- harjoittelu,- tai opiskelupaikan syksyyn mennessä. Sosiaali- ja terveysjohtaja Markus Hemmilä vastasi, että työryhmä ei ole vielä kokoontunut, mutta ymmärsin niin, että kokous on aivan näinä päivinä. Hän lupasi tiedottaa asiasta, kun varmaa tietoa on saatavilla. Odotan mielenkiinnolla esityksiä ja toivon samalla, että nuorisotyöttömyys taittuisi.

Asia on äärimmäisen tärkeä ja ilokseni nuorten asiat nousivat esiin monissa puheenvuorossa. Muutamissa puheenvuoroissa mainittiin myös suunnitteilla oleva nuorisopalvelukeskus. Olen jo aiemminkin kirjoittanut aiheesta, mutta toivon todellakin, että voisimme jo tämän syksyn budjettikokouksessa osoittaa varat keskukselle. Elämme taloudellisesti vaikeita aikoja, mutta juuri tällaiseen ennaltaehkäisevään ja moniammatillisella otteella toimivaan työhön kannattaa panostaa – se tuo säästöjä pitkässä juoksussa. 

Asennetta!

Keskiviikon  45 minuuttia -ohjelmassa  eräs siivooja piti ajatuksia herättävän puheenvuoron työstä ja työn teosta. Jutussa kävi ilmi, että Kuntatyönantajan mukaan siivoojan ammatti on nuorten ylivoimaisin inhokkiammatti. Esimerkiksi Uudellamaalla on tällä hetkellä noin 6000 alle 25 -vuotiasta työtöntä nuorta. Silti siivousalan yrittäjä toteaa, että hyviä siivoojia on vaikea saada töihin. Hän perää tämän ajan nuorilta sisukkuutta, sitkeyttä ja ryhtiä. Siivooja toteaa napakasti: ”Mikään duuni ei ole paskaduunia, se on ihan omasta asenteesta kiinni.”

Nuorisotyöttömyys on Suomessa todellinen ongelma. Mielenkiinnolla seuraan, millaisia vaikutuksia tämän vuoden alussa voimaan astuneella nuorten yhteiskuntatakuulla on. On myös totta, että Suomessa on vinoutumia niin sosiaalitukijärjestelmässä että oppilaitosten valintakoejärjestelmissä, jotka voivat passivoittaa nuoria. Emme voi kuitenkaan loputtomiin syyttää yhteiskuntaa – jotakin pitää tehdä myös itse.   

Uskallan väittää, että monella nuorella on asenneongelmia työntekoa kohtaan. Tämä ei ihan joka lökäpöksyn kohdalla ole välttämättä suoraan nuoren oma vika. Keskustanuorten puheenjohtaja Antti Kurvinen sivuaa myös aihetta taannoisessa blogissaan: ”Monella nuorella tuntuu olevan hukassa niin elämänhallinta kuin -halu. Taitaa olla niin, että ennen töiden loppumista Suomesta loppuvat selväpäiset tekijät. Tässä nautitaan aikaisempien polvien selkärangattomuudesta ja piittaamattomuudesta.” Kyse on nimenomaan pitkästä sukupolvien ketjusta: elintason noustessa moni on kiivennyt sosiaaliluokassa ylöspäin. Elintason noustessa vanhempamme ovat halunneet tarjota meille parempaa kuin mitä itse ovat saaneet. Tämä on inhimillistä. Kuitenkin materia on kuin huomaamatta korvannut tärkeitä taitoja ja asennetta, kuten oma-aloitteisuutta ja sisua.

Suomalaisilla on vinksahtunut suhtautuminen työhön. Tämä ei koske pelkästään nuoria, vaan kaikkia työikäisiä. Kun on työtä, se koetaan taakkana. Moni meistä on joskus narissut sunnuntai-iltana, kun maanantaina pitää mennä töihin. Jos ei itse pysty tunnustamaan, niin jokainen tietää takuulla jonkun, joka on valittanut työstään, esimiehestään, työkaveristaan tms. Liian monella suomalaisella on vaikea myöntää, että töissä on mukavaa. Viksahtanut asenne paljastuu siinä vaiheessa, kun työtä ei olekaan. Työttömyys koetaan myös ongelmana ja häpeänä. Töissä ei ole mukava käydä, mutta työttömyys hävettää. Joku on pielessä.

Ehkäpä nuiva asenne työhön on vain jotain kollektiivista vitsailua, mutta pinnan alla kytee iso ongelma: työn ilo on tuntematon käsite. Työttömyyden kokeminen ongelmana on ymmärrettävää, koska jokainen tarvitsee toimeentuloa.  45 minuuttia –ohjelmassa haastateltu siivoja peräsi nuorilta talvisodan henkeä, jolloin töissä autetaan kaveria, jos huomataan, että kaveri väsähtää. Saman hengen soisi levitä suomalaisille työpaikoille laajemminkin.

Elämää pitää elää eteenpäin, mutta voimme silti oppia paljon menneiltä sukupolvilta. Televisiossa pyörii parhaillaan Timo Koivusalon Täällä Pohjantähden alla pätkittynä tv-sarjaksi. Olen lukenut kirjat ja katsonut elokuvan monta kertaa, mutta katson silti sarjaa. En mene tässä historian tapahtumiin, mutta Täällä Pohjantähden alla on ennen kaikkea tarina suomalaisesta asenteesta ja sisusta. Voi olla kliseistä viitata Väinö Linnan teoksiin, kun puhutaan suomalaisesta kansanluonteesta, mutta teen sen silti. Tarinassa on jotain niin syvältä koskettavaa, että en kyllästy siihen ja ammennan siitä aina uutta. Alussa oli suo, kuokka ja Jussi, mutta niin vain Akseli sai monien traagisten vaiheiden jälkeen isänsä ylösnostamat pellot itselleen. Tällaista periksi antamattomuutta nuoret tarvitsevat nykyäänkin. Ja ikääntyvä Suomi tarvitsee sisukkaita nuoria tekemään töitä.