tiistai 26. helmikuuta 2013

Ajatuksia helmikuun valtuustosta


Maanantaina 25.2. Rovaniemen kaupunginvaltuusto kokoontui toisen kerran.  Keskeisiä käsiteltäviä asioita olivat mm. Sinetän osayleiskaava, KAS:in täytetakauksien jatkaminen, hyvinvointikertomus sekä kaupungin lausunto kuntarakennelakiluonnokseen. Suurin yllätys kokouksessa lienee ollut puolueiden yhteinen esitys siitä, että KAS:in täytetakauksien jatkaminen jätetään pöydälle lisäselvityksiä varten ja asia päätetään maaliskuun kokouksessa.

Eniten keskustelua herätti hyvinvointikertomus, johon liittyen pidin myös elämäni ensimmäisen valtuustopuheenvuoron. Keskityin puheenvuorossani nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseen Rovaniemellä. Takuuseen sisältyy lupaus mm. siitä, että nuori saa valmistumisensa jälkeen työ,- harjoittelu,- tai opiskelupaikan kolmen kuukauden sisällä. Olin jo aiemmin kuullut, että kaupungissa istuu työryhmä, joka selvittää nuorisotakuun toteuttamista Rovaniemellä.

Kysyinkin virkamiehiltä, onko työryhmän esitykset konkreettisista toimenpiteistä ajoissa valmiina, jotta tänä keväänä valmistuvat nuoret saavat työ,- harjoittelu,- tai opiskelupaikan syksyyn mennessä. Sosiaali- ja terveysjohtaja Markus Hemmilä vastasi, että työryhmä ei ole vielä kokoontunut, mutta ymmärsin niin, että kokous on aivan näinä päivinä. Hän lupasi tiedottaa asiasta, kun varmaa tietoa on saatavilla. Odotan mielenkiinnolla esityksiä ja toivon samalla, että nuorisotyöttömyys taittuisi.

Asia on äärimmäisen tärkeä ja ilokseni nuorten asiat nousivat esiin monissa puheenvuorossa. Muutamissa puheenvuoroissa mainittiin myös suunnitteilla oleva nuorisopalvelukeskus. Olen jo aiemminkin kirjoittanut aiheesta, mutta toivon todellakin, että voisimme jo tämän syksyn budjettikokouksessa osoittaa varat keskukselle. Elämme taloudellisesti vaikeita aikoja, mutta juuri tällaiseen ennaltaehkäisevään ja moniammatillisella otteella toimivaan työhön kannattaa panostaa – se tuo säästöjä pitkässä juoksussa. 


Ei kommentteja: