Keskiviikko 8.2.2012 jää historiaan ”mustana keskiviikkona”. Samana päivänä esitettiin puolustusvoimien kuuden joukko-osaston lakkauttamista hallituksen toimesta, valtiovarainministeriön kuntaosasto esitteli oman esityksensä uudeksi kuntakartaksi ja kuin siunauksena kehä kolmosen ulkopuolisen alueen näivettämiseksi Nokia ilmoitti sanovansa Salosta yli 1000 ihmistä irti.
Surullista. Moni jää ilman työpaikkaa. Moni elää epävarmuudessa. Moni käy sanasotaa Facebookissa ja muualla sosiaalisessa mediassa. Pikkukylien huoltoasemien kahvipöydissä riittää taivasteltavaa. Tekstaripalstoilta eivät lopu ainakaan viestit.
Ei voi olla sattumaa, että kaikki kolme vaikeaa asiaa tuodaan julki samana päivänä kolme päivää presidentinvaalien jälkeen. Kokoomusjohtoinen hallitus ei uskaltanut tuoda kipeitä asioita julkisuuteen ennen vaaleja, koska Niinistön voitto oli sille tärkeä. Varaa kyllä olisi ollut – olihan gallupit sen verran suosiollisia Niinistölle. Kuitenkaan ajankohdasta riippumatta asiat eivät olisi muuttuneet.
Keskusta oli kahdeksan vuotta hallituksessa. Tuona aikana lakkautettiin monta kyläkoulua keskustajohtoisissa kunnissa. Hallitus ei sinällään voi vaikuttaa kyläkoulujen asemaan. Vertauksellani haen sitä, että kahdeksan vuoden aikana aluepolitiikka ei valitettavasti ollut niin hyvää kuin se olisi voinut olla. Kuitenkin Keskusta yritti tehdä edes jotakin maakuntien eteen. Esimerkiksi lääkelaitos päätettiin siirtää Helsingistä Kuopioon ja Rovaniemellä perustettiin Hallinnon tietotekniikkakeskus.
Vaikka Keskustan hallistusaikaista aluepolitiikkaa on kritisoitu, voittaa se kyllä mennen tullen tämän nykyisen. Nykyisellä hallituksella näyttää olevan ainoana intrsessinä tyhjentää Suomi reuna-alueilta ja sulloa suomalaiset metropoliin. En ymmärrä sitä - se tuntuu pahalta. Esimerksi Lappi on monelle ihan jotain muuta kuin bilepaikka. Se on paikka rauhoittua. Se on paikka, jossa kasvaa juuret.
Minä pidän Helsingistä. Tulin sieltä viimeksi eilen. Meillä täällä Lapissa sanotaan, että Helsingissä on kiva käydä, mutta vielä kivempi tulla takaisin. Ja niin se kyllä on. Helsinki on Suomen taloudellinen veturi ja pääkaupunki. Ei sitä pidä väheksyä. En vain ymmärrä sitä, että väestö halutaan asuttaa Helsinkiin kuin väkipakolla samalla kun asuinkustannukset nousevat ja luokkakoot kasvavat kouluissa. Samaan aikaan maakunnissa kehitys on päinvastaista.
En kuitenkaan suostu kuuntelemaan väitteitä, jonka mukaan pääkaupungin asukkaat elättävät maakuntien väestön. Imagollisesti Suomi tunnetaan Lapista. Tämä tuo paljon matkustajia ja rahaa sekä Lappiin että muuhun Suomeen. Tätä imagohyötyä vain on vaikea tutkia.
Ajatteluni lähtee siitä, että ihmisellä pitää olla mahdollisuus valita paikka, jossa asuu ja josta on mahdollista saada toimeentulonsa. Se on valinnanvapautta ja tasa-arvoa. Se voi olla toiselle syrjäinen pieni kylä ja toiselle Kruunuhaka Helsingissä. Tokihan ei ole olemassa mitään lakia, joka kieltäisi asumisen siellä missä tahtoo. Asenneilmapiiri on kuitenkin menossa siihen suuntaan, että elinolosuhteet maakunnissa tehdään mahdollisimman vaikeiksi. Siitä helmikuun kahdeksas on esimerkkinä karulla tavalla.
Minusta maakunnisssa ja syrjäseuduilla on elämisen meininkiä. Kuitenkin ymmärrän, jos joku on onnellinen pääkaupunkiseudulla. Kyse on valinnoista. Ja Helsinkihän se tässä maassa syrjässä on, jos karttaan katsotaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti