On aika uuden vuoden. Uudessa vuodessa on aina jotakin taikaa ja jännitystä, joka saa odottamaan uutta vuotta uteliain mielin. Ihmismieli on sellainen, että uudesta vuodesta odotetaan vanhaa parempaa. Luonnollisesti teen itsekin niin, vaikka tällä kertaa se tulee olemaan haaste sille, joka elämäni kulusta päättää - sen verran mukavia raiteita vuosi 2011 kulki.
Kohta päivälleen vuosi sitten palasin töihin äitiyslomalta. Nautin töihin paluusta ja työnteosta ja puoleksi vitsillä sanoinkin meneväni töihin levähtämään. Kas kummaa töiden jälkeen olikin ikävä pientä puutavastenkävelijää. Kevään aikana opettelin perheen ja työelämän yhdistämistä. Olin onnekas kahdesta syystä: tytär jäi kotiin opiskelevan isänsä kanssa ja sain mahdollisuuden tehdä töitä aluksi osa-aikaisena, jolloin arki sujui vähemmillä stressaamisilla.
Kesällä käänsimme roolit mieheni kanssa toisin päin. Hän aloitti työt ja minä jäin kotiin pariksi kuukaudeksi. Oli nautinnollista viettää aikaa auringossa yhdessä lapsen kanssa. Miten ihanaa onkaan muistella hiekkakakkuleikkejä juuri nyt, kun on sydäntalvi. Elokuussa elämämme rytmi muuttui jälleen, kun lapsemme aloitti tarhan. Treenasin samoihin aikoihin ahkerasti juoksua, koska olin päättänyt toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni ja ylittää itseni juoksemalla puolimaratonin syyskuussa Levin Ruskamaratonissa.
Puolimaraton jäi edelleen haaveeksi, mutta osallistuminen Ruskamaratoniin ei. Juoksin yhdessä muutaman ystäväni kanssa reilun kympin mittaisen varttimaratonin. Päätin lyhentää matkaa, koska Levin reissun yhteydessä juhlimme polttareitani. Arvioin omaa kuntoani sen verran realistisesti, että tyydyin suosiolla kympin lenkkiin, koska kuntoa piti jättää myös polttarimeiningeille. Kahdenkympin lenkin jälkeen olisin ihan varmasti nukahtanut kuin tukki ja nukkunut seuraavaan aamuun.
Syyskuun puolessa välissä tapahtui vuoden ehdoton kohokohta: pappi sanoi "aamen" ja puhelimeen vastatessa piti opetalla sanomaan Karhu Ruokamon sijaan. Meidät vihittiin Rovaniemen pääkirkossa, josta lähdimme juhliin Posiolle. Häämme olivat idylliset maalaishäät kotikylälläni Karjalaisenniemellä perheen ja muutamien ystävien seurassa.
Syksyn jatkuessa viritimme mieheni kanssa uudelleen häiden suunnittelun alle jääneen "harrastuksen" ja kiersimme iltaisin ja viikonloppuisin auntoesittelyitä. Olemme asuneet reilun kaksi vuotta vuokralla kolmiossa Rovaniemen Kolmannessa kaupunginosassa. Alue on viihtyisä, mutta vuokran suuruus sellainen, että vuokraa maksaessa sydäntä vihloo. Olemme seuranneet suurella mielenkiinnolla Euroopan talouden kehitystä ja pohtineet asunnon ostoa. Tilanne on ollut ristiriitainen, sillä asunnon tarve on ollut suuri, mutta talousuutiset välillä hyvinkin synkkiä.
Teimme kuitenkin rohkean tulevaisuuteen katsovan ratkaisun ja ostimme vuoden päätteeksi rivitalokolmion. Onneksi pankeilla on nykyisin korkokattoja ja muita työvälineitä hillitsemään asuntovelallisen pelkoa taloustilanteen synkistyessä tai muun kriisin kohdatessa. Mikäli taas muut asumiskulut, kuten vesi ja sähkö, nousisi radikaalisti on vaikutus kukkaroon suunninpiirtein sama asuipa sitten vuokralla tai omassa. Ja jossakin ihmisen on aina asuttava.
Vuosi 2011 oli vaiherikas ja sisälsi kohdallani paljon onnea ja iloa. Odotan uutta vuotta uteliaana ja toivon sen olevan yhtä hyvä kuin edeltäjänsä. Ainakin se alkaa säpinällä, koska tammikuussa meidän perhe puuhaa muuttoa ja seuraa siinä samassa presidentinvaaleihin liittyviä väittelyitä.
Onnea vuodelle 2012!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti