Nuorta ja vanhaa - ihminen tarvii ihmistä

Vaalikampanjat ovat käynnistyneet kunnolla listojen jättämisen jälkeen. Meillä täällä Rovaniemellä on hieno joukkue nuoria ehdokkaita. 15 alle 30 -vuotiasta on todella hyvä määrä. Entisenä Keskustanuorten toiminnanjohtajana iloitsen siitä työstä, mitä seuraajani ovat tehneet. Nuorisojärjestön pitkäjänteinen työ kantaa hedelmää. Henkilökohtaisesti iloitsen myös siitä, että listalla on paljon nuoria perheellisiä. Nuorten ehdokasjoukko on monipuolinen ja joukossa on ehdokkaita opiskelijoista lähihoitajiin ja yrittäjiin.

 

 Rovaniemeläiset nuoret Keskustalaiset ehdokkaat. Kuva: Jouni Porsanger

 Äitiyslomani on alkanut ja olimmekin muutaman päivän Posiolla viettämässä syyspäiviä.  Olipa mukava olla Posiolla ajan kanssa muutama päivä! Maanantaina esimieheni kansanedustaja Markus Lohi vieraili kunnantalolla sekä kotikylälläni Karjalaisenniemellä ja mummolakylällä Lehtiniemessä. Olin mukana vielä kunnanmäellä ja Karjalaisenniemellä. Tuntui mukavalta päättää tämä työrupeama kotimaisemiin. Mukana oli myös sijaiseni Ulla Ilvesluoto ja toivotankin Ullalle työniloa! Sitä   varmasti riittää, koska eduskunta on mukava ja mielenkiintoinen työpaikka.

Vaalikampanjoinnin muotoja on monenlaisia. Itse käyn vointini mukaan tilaisuuksissa ja keskityn nettikampanjointiin. Sekä Ylen että MTV3:n vaalikoneet ovat avautuneet ja vastasin myös niihin.

Lauantaina olin nuorten yhteisessä vaalitapahtumassa Keskustan Pysäkillä. Paikalla oli mukavasti nuoria ehdokkaita, mutta vierailijat olivat pääasiassa iäkkäämpää väkeä.  Ikäihmisten kanssa keskustellessa oppii aina jotain uutta. Me nuoret saisimme kuunnella mummojemme sukupolvea paljon enemmän. Uusille toimintatavoille pitää antaa tilaa, mutta vanhan kansan viisauksista ja sinnikkyydestä voimme ottaa myös vaarin.

Ikäihmisten kanssa keskustellessa nousi esiin yksinäisyys. On koskettavaa kuulla, millaisia yksinäisyyden kokemuksia iäkkäillä ihmisillä on. Päivät vielä menee, mutta illat ovat vaikeita. Kukaan ei soita, eikä viitsi itse soittaa, ettei olisi vaivaksi. Lapset asuvat etelässä ja käyvät vain lomilla.

Tässä on myös kuntapäättäjille paljon pohdittavaa. Ikääntyviä on koko ajan enemmän ja huoltosuhde kasvaa. Viime kuukausina on valtakunnan tasolla keskusteltu paljon ns. vanhuspalvelulaista. Keskustelu on painottunut laitoshuollon henkilöstömitoitukseen ja vähemmälle on jäänyt pohdinta ennaltaehkäisevästä työstä ja kuntoutuksesta. Jos vanhusten yksinäisyyden tunnetta pystyisi vähentämään vaikkapa päivätoiminnalla, ikäihmisten jaksaminen kotona voisi ainakin jonkin verran pidentyä. Tähän tarvitaan tietysti riittävät resurssit, jota kaikilla kunnilla ei ole.

Kaikkea ei tosin voi ulkoistaa yhteiskunnalle. Myös sukulaisten, naapureiden ja muiden lähimmäisten välittäminen on tärkeää. Nykyvanhusten yksinäisyyden kokemus on ymmärrettävää. He ovat kasvaneet yhteiskunnassa, jossa perheissä oli suuret lapsiluvut ja kyläyhteisöissä elämää. Monilla heistä on kymmenkunta sisarusta ja omiakin lapsia vähintäänkin puolikymmentä. Nuoruudessa ja vielä keski-iässäkin ihmisiä on ollut aina ympärillä. Entä nyt? Puoliso on kuollut, lapset ja lapsenlapset asuvat kaukana ja kärjistetysti seurana on vain televisio.

Tarvitaan ajattelua yli sukupolvien.  Ihminen tarvitsee ihmistä, ja tämä yhteiskunta tarvitsee lähimmäisen rakkautta.